Author: kerttuvali

Kannanotot Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö: Itämerelle ei saatu vieläkään tieteellisen neuvonannon mukaista lohenpyyntiä

Maatalous- ja kalastusneuvosto unohti jälleen kerran tieteellisen neuvonannon päättäessään Itämeren lohikantojen enimmäispyyntikiintiöistä vuodelle 2015. Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö ylittää kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) esityksen 15 prosentilla ja Suomenlahdella 30 prosentilla. Ylisuuret kiintiöt ovat uhka erityisesti heikoille lohikannoille, jotka eivät kestä vähäistäkään kalastusta. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) mielestä tieteellisen neuvonannon noudattaminen Itämeren lohenkalastuksessa on erityisen tärkeää […]

Read More
Lohi Maa- ja metsätalousministeriö Yleiset Uutiset

Maa- ja metsätalousministeriö: Lohikiintiö pienenee edelleen Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella

Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti tänään Luxemburgissa vuoden 2015 kalastuskiintiöistä Itämerellä. Suomi on ratkaisun jälkeen Itämeren suurin kalastusvaltio kiintiöiden perusteella laskettuna. Suomen esitysten mukaisesti Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö pienenee 10 prosenttia. Samalla päätettiin pyytää tieteellistä neuvoa siitä, kuinka heikot lohikannat saataisiin elpymään. Ratkaisut varmistavat, että lohikannat voivat vahvistua edelleen. Suomenlahden lohikiintiö on ensi vuonna sama kuin […]

Read More
MMM

Maa- ja metsätalousministeriö: Kalastuskiintiöistä sovitaan Luxemburgissa

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Luxemburgissa maanantaina ja tiistaina. Tärkeimpänä päätettävänä asiana ovat ensi vuoden kalastuskiintiöt Itämerellä. Kokouksessa käydään jälleen keskustelua myös Venäjän asettamasta maatalous- ja kalastustuotteiden tuontikiellosta. – Toivomme lisäksi, että maatalouskomissaari valaisisi hieman ajatuksiaan mahdollisista kohdennetuista toimista ja niiden aikataulusta, toteaa kokoukseen matkustava maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo.

Read More
Kannanotot Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Vapakalastus

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö: Vapakalastus ei ole eläinrääkkäystä

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on huolestunut kalastuksenvastaisesta kampanjasta. Sen tavoitteena on pyydystä ja päästä -kalastuksen kieltäminen eläinsuojelulain uudistuksessa.  Vastuullinen kalastaja ottaa saaliiksi vain kaloja, joiden tappaminen mahdollisimman vähän haittaa kalakannan hyvinvointia. Vapakalastuksessa kala saadaan saaliiksi elävänä ja se voidaan tarvittaessa myös vapauttaa hyväkuntoisena takaisin veteen. Pyydystettyä kalaa tulee aina käsitellä hyvin riippumatta siitä, otetaanko se […]

Read More
Silakkamarkkinat

Stadin Silakkamarkkinat avataan Kauppatorilla sunnuntaina 5.10.

Helsingin Sataman järjestämät Stadin Silakkamarkkinat alkavat sunnuntaina 5.10. Kauppatorilla. Silakkamarkkinat ovat avoinna 5.- 11.10. sunnuntaista perjantaihin klo 7-19 ja lauantaina klo 7-15. Tänä vuonna markkinoilla on 19 kalastajavenettä ja mökeissä kalaa myy 19 kalastajaa. Stadin ammattiopiston ja Ravintolakoulu Perhon opiskelijat valmistavat ruokaa markkinaväelle ravintolateltta Stömarissa. Ravintolateltassa voi myös tutustua Suomenlahti-näyttelyyn. Vuosi 2014 on Suomenlahti-vuosi. Helsingin Sataman sivuilla lisää silakkamarkkinoista ja avajaispäivän ohjelmasta

Read More
Kannanotot Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

VAPAA-AJANKALASTAJAT OVAT PETTYNEITÄ KALASTUSLAKIESITYKSEEN

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on tyytymätön esitykseen kalastuslain uudistamisesta. Se kaventaa eläkeikäisten yleiskalastusoikeuksia, eikä tarjoa riittäviä työkaluja, joilla kestävä kalastus ja uhanalaisten kalakantojen elpyminen toteutetaan. SVK on tyytyväinen, että kansainvälisesti laajasti harrastettu kelaonginta on määritetty laissa vapaaksi jokamiehenoikeudeksi. Esitys lain voimaan tulon jälkeen 65 vuotta täyttävien maksuttomien yleiskalastusoikeuksien poistamisesta vähentää ikääntyneiden ihmisten kalastusharrastusta ja sen myönteisiä vaikutuksia […]

Read More
RKTL Yleiset Uutiset

Taimenen elinkierto ei toimi Kymijoen vesistössä

Merkittävä osa Kymijoen vesistön villeistä järvitaimenista kalastetaan ennen ensimmäistä kutukertaa. Järviltä saatujen merkkipalautusten perusteella taimenen elinkierto ei toimi kalastuskulttuurilla, jota Kymijoen vesistön järvillä harjoitettiin vuosina 2000–2013. Jyväskylän yliopiston ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan sukukypsät taimenet kalastettiin ennen joelle suuntautuvaa kutuvaellusta. Havaintoja 5762 merkitystä taimenesta saatiin merkintävirtavesiltä ennen kalojen mahdollista järvivaellusta 933, järviltä 104 […]

Read More
Suomen Ammattikalastajaliitto r.y

Suomen Ammattikalastajaliitto lausui kalastusmahdollisuuksista 2015

SAKL on 19.9 antanut lausuntonsa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle ja ympäristövaliokunnalle EU-komission esityksestä kalastusmahdollisuuksista Itämerellä vuonna 2015. Turskan osalta tiedeyhteisö (ICES) ei pystynyt toimittamaan täydellistä kanta-arviota itäisen turskan osalta ja komissio palaa asiaan myöhemmin syyskuussa. Liiton mielestä syyt turskakannan tilaan olisi selvitettävä perusteellisesti ja otettava myös tarkastettavaksi kalastussäädökset (esim. alamitta) sekä turskan monivuotisen hoitosuunnitelman toimivuus. […]

Read More
Kuha Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Vapaa-ajankalastajat ovat valmiita kuhan alamitan nostoon ja saalismäärän kiintiöimiseen

Kuhakannan elinvoimaisuuden turvaamiseen tähtääviä nykyistä tiukempia säätelypäätöksiä ei pidä nähdä kalastusta heikentävinä toimina. Päinvastoin ne näkyvät lyhyessä ajassa kalastajien saaliskalojen määrän ja koon kasvuna, eli kalastuksen laatu paranee. Jyväskylän Tuomiojärven kalastajille tehty kysely osoittaa selvästi, että nykyistä tehokkaammalla kuhankalastuksen säätelyllä on vapaa-ajankalastajien tuki takanaan. Tuomiojärven kuhan säätely tarkoitti vuoteen 2011 asti vain lain määräämän 37 […]

Read More
Maa- ja metsätalousministeriö

Ministeri Orpo: Komission ehdotus ensi vuoden Itämeren kalastuskiintiöistä on oikeansuuntainen

Euroopan komissio antoi tänään ehdotuksensa Itämeren kalastuskiintiöistä vuodeksi 2015. Komissio ehdottaa, että Itämeren neljää silakkakiintiötä suurennetaan tieteellisten suositusten mukaisesti, sillä kaikkia silakkakantoja kalastetaan tavoitteena olevan kestävän enimmäistuoton tasolla. Suomen kannalta tärkeää Pohjanlahden silakkakiintiötä ehdotetaan suurennettavan 35 prosentilla 186 534 tonniin ja Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakkakiintiötä 51 prosentilla 170 185 tonniin. Komissio ehdottaa Itämeren pääaltaalle ja […]

Read More