Saimaannorpan suojelusta kaupalliselle kalastukselle aiheutuvien taloudellisten vaikutusten johdosta vuosina 2024–2027 myönnettävä avustushaku avautunut
Kaupalliset kalastajat voivat saada korvausta saimaannorpan suojelusta aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Pohjois-Savon ELY-keskus Saimaannorpan suojelu rajoittaa kaupallista kalastusta. Norpat myös heikentävät pyydysten tuottoa. Näiden taloudellisten menetysten vuoksi kaupallisille kalastajille on suunnattu avustus vuosille 2024-27. Avustus on haettavissa elokuun ajan. Avustusta voidaan myöntää ryhmään I kuuluvalle kaupalliselle kalastajalle, jonka pääasiallisella kalastusalueella on voimassa kalastusrajoitus saimaannorpan suojelemiseksi. Rajoitus […]
Read More
Kaupallinen kalastus merellä väheni edelleen 2021 – elintarvikesilakan hinta nousi
Kuva: Kerttu Vali Merialueen kaupallisen kalastuksen saalis oli 97 miljoonaa kiloa vuonna 2021. Se oli 15 miljoonaa kiloa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Saalis koostui pääosin avomereltä troolilla pyydetystä silakasta ja kilohailista. Rannikolla valtaosa kalastajista pyydysti rysillä ja verkoilla. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan silakkaa kalastettiin viime vuonna 77 miljoonaa kiloa eli 15 miljoonaa kiloa vähemmän kuin […]
Read MoreMMM esittää avustusjärjestelmää kalatalousyrityksille vahinkoa aiheuttavien harmaahylkeiden poistamiseksi
Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että kaupallisille kalastajille ja kalankasvatusyrityksille voitaisiin maksaa avustusta niille vahinkoa aiheuttavien harmaahylkeiden säädöstenmukaisen poistamisen jälkeisestä käsittelystä aiheutuviin kustannuksiin. Tavoitteena olisi turvata yritystoiminnalle kohtuulliset toimintaedellytykset vahvistuneen harmaahyljekannan aiheuttamista vahingoista huolimatta. Asiaa koskeva asetusehdotus on lausunnolla 4.4.2019 asti. Suomen rannikkoalueen harmaahyljekanta on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan, ja hylkeet aiheuttavat nykyään suuria […]
Read MoreAvomereltä saatiin runsaasti silakkaa ja kilohailia – rannikolta niukasti saalista
Merialueen kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis oli 155 miljoonaa kiloa vuonna 2017. Saalis koostui pääosin silakasta ja kilohailista, joita molempia kalastettiin pääasiassa troolilla avomereltä. Valtaosa kalastajista kalasti rannikolla rysillä ja verkoilla. Heidän saaliinsa jäi myös viime vuonna poikkeuksellisen pieneksi. Merialueen kaupallisen kalastuksen saaliista julkaistiin ennakkoarvio vuoden alussa, nyt julkaistavat tiedot ovat lopulliset. – Kalastajat saivat saaliistaan 36 […]
Read MoreTTS Työtehoseura mukana kehittämässä uutta suuntaa elinkeinokalataloudelle
Työtehoseura toteuttaa yhdessä Suomen Ammattikalastajaliitto ry SAKL:n ja Suomen Kalankasvattajaliiton kanssa elinkeinokalatalouden kehittämisohjelman (2016-2018), joka kohdistuu kaupalliseen kalastukseen ja kalanviljelyyn. Tavoitteena on edistää elinkeinokalataloudessa toimivien ammatinharjoittajien ja yritysten toimintaedellytyksiä ja kasvulähtöistä ajattelua. Kehittämisohjelmaa rahoitetaan Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman 2014–2020 tutkimus- ja kehittämisohjelmasta. Mukana on seitsemän kalanviljelijää ja viisi ammattikalastajaa. Kehittämisohjelmassa on tähän mennessä toteutettu käytännönläheinen valmennusohjelma […]
Read MoreKaupallisia kalastajia pyydetään tarkistamaan saalistietonsa uusia toimijakohtaisia kalastuskiintiöitä varten
Eduskunta aloittaa tällä viikolla EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallisen täytäntöönpanolain käsittelyn. Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle kesäkuussa. Jatkossa silakan, kilohailin ja lohen kalastuskiintiöt jaettaisiin kaupallisille kalastajille siirrettäviksi käyttöoikeuksiksi aiempien vuosien saaliiden perusteella. Siirrettävien käyttöoikeuksien perusteella jaettaisiin vuosittaiset toimijakohtaiset kalastuskiintiöt. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan uutta järjestelmää, jotta se voitaisiin ottaa käyttöön jo vuoden 2017 alussa. Mukana valmisteluissa […]
Read MoreRannikkokalastajille niukasti saalista
Ammattikalastuksen saalis merialueella vuosina 1980-2015, vuoden 2015 tiedot ennakkoarvioita. Merialueen kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis oli ennakkoarvion mukaan 147 miljoonaa kiloa vuonna 2015. Saalis koostui pääosin silakasta ja kilohailista, jotka kalastettiin troolilla muutaman kymmenen ison aluksen toimesta. Rannikolla valtaosa kalastajista pyydysti rysillä ja verkoilla. Heidän saaliinsa jäi viime vuonna poikkeuksellisen pieneksi. Luonnonvarakeskuksen ennakkoarvion mukaan silakkaa kalastettiin viime […]
Read MoreAmmattikalastajat saivat sisävesiltä entistä suuremman saaliin
Ammattikalastajat saivat vuonna 2014 sisävesiltä saaliiksi kuusi miljoonaa kiloa kalaa, mikä on yli miljoona kiloa enemmän kuin edellisenä tilastointivuotena 2012. Eniten kalastettiin muikkua. Myös saaliin kokonaisarvo kasvoi reilut miljoona euroa. − Muikku on sisävesien tärkein saaliskala sekä määrältään että arvoltaan. Vain silakkasaaliin arvo on huomattavasti suurempi. Viimeisen 15 vuoden aikana muikkusaaliin määrä on vaihdellut 2,4−2,8 […]
Read MoreAmmattikalastuksessa valmistellaan siirtymistä toimijakohtaisiin kiintiöihin
Maa- ja metsätalousministeriö ryhtyy valmistelemaan merialueen ammattikalastuksen toimijakohtaisten kiintiöiden käyttöönottoa osana laajaa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan kansallista toimeenpanoa koskevaa hallituksen esitystä. Uudistuksen tavoitteena on parantaa ammattikalastuksen kannattavuutta. Esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa vastaavien järjestelmien käyttöönotto on johtanut alan kannattavuuden merkittävään paranemiseen. Tällä hetkellä ammattikalastajat kalastavat silakkaa, kilohailia, lohta ja turskaa Suomen yhteisistä kansallisista kiintiöistä ja kalastusta säädellään […]
Read MoreLapin ELY-keskus: Ammattikalastajien hyljesietopalkkiot koskien vuotta 2014 haettavissa
Ammattikalastajat voivat saada sietopalkkiota hylkeiden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Vuotta 2014 koskevan hyljesietopalkkion hakuaika on 15.3.2015–15.4.2015. Pohjois-Suomen (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu) alueella hakemukset toimitetaan Lapin ELY-keskukseen. Hakuaika päättyy 15.4.2015 klo 16:15, jonka jälkeen saapuneet hakemukset hylätään. Hakemusasiakirjat on lähetetty kaikille ammattikalastajille luokissa 1 ja 2 (kalastuslaki 6a§). Asiakirjat ovat tulostettavissa myös MMM:n www-sivuilta. Hakemukset toimitetaan osoitteeseen: Lapin […]
Read More