Kalastus kielletään jälleen Vaasan edustalla 20.4.–20.5.
Lähes koko Eteläinen kaupunginselkä ja sinne johtavat salmet sekä Onkilahti rauhoitetaan jälleen kalastuksesta 20.4.-20.5.2026 väliseksi ajaksi. Kuukauden kalastuskielto on ajoitettu ahvenen kutuaikaan ja sillä pyritään elvyttämään viime vuosien aikana heikentynyttä ahvenkantaa. Kaupungin ja Elinvoimakeskuksen asettama kalastuskielto koskee kaikkea kalastusta. Luonnonvarakeskuksen toimittaman asiantuntijalausunnon mukaan eteläinen kaupunginselkä on koko rannikon mittakaavassa erittäin tärkeä kutupaikka ahvenelle. Ahvensaaliit ovat […]
Read More
Neuvosto päätti Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2024, silakan kalastus jatkuu normaalisti kohtuullisin kiintiöin
EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto sopi maanantaina vuoden 2024 Itämeren kalastuskiintiöistä Luxemburgissa. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on erittäin tyytyväinen vastuulliseen päätökseen. ”Nyt hyväksytty ratkaisu on parhaan tieteellisen neuvon sekä EU:n yhteisen kalastuspolitiikan ja Suomen tavoitteiden mukainen. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että neuvosto päätti jatkaa silakan kohdennettua kalastusta tieteellisen neuvon mukaisesti. Päätöksen mukaan lohen kohdennetun kaupallisen […]
Read More
Kalastuslupien menekissä laskua ‒ syksyn istutukset pian tehty
Peledsiikaa istutettiin vuosien saatossa mm. Tampereen Pyhäjärveen velvoitevaroilla. Kalanviljelijä Heikki Hakala toimitti syksyllä 2019 Pyhäjärven istukkaat happipakkauksissa. Toisin kuin siialla, peledsiialla yläleuka ei ole alaleukaa pidempi. Kuva Ismo Kolari. Kalastuslupien myynti on ollut Pirkanmaalla ja muualla Suomessa kuluvana vuonna kohtalaisen vilkasta. Lokakuun loppuun mennessä lupia oli lunastettu kokonaisuutena hieman vähemmän kuin vastaavana tarkastelujaksona vuonna 2021. […]
Read More
Pirkanmaan vesillä on nyt poikkeuksellisen paljon kuhaa ‒ Kalapassi 2022‒2023 -esite ilmestyi
Kuhaa on noussut hyvin maakunnan järvistä tämän, vielä tovin jatkuvan ja varsin pitkäksi muodostuvan talvikalastuskauden aikana. Jäät peittivät isoimmatkin selät jo joulukuun alussa. Tällä hetkellä jäätä on monin paikoin lähes kairan kierteiden verran, ja jäällä on ollut erinomaiset liikkumiskelit niin kalastajille kuin muille ulkoilijoille. Koska säännösteltyjä vesistöjä on juoksutettu rajusti viime viikkoina, virtaavilla alueilla jäät […]
Read MoreAvoveden kalastuskausi aikaisin käyntiin – vesillä on tilaa ja luvat saa helposti verkosta
Minimalistisen lyhyeksi jäänyt talvi ja muutaman viikon jatkunut koronaepidemia ovat heijastuneet kalatalouteen. Talvikalastus jäi ennätyksellisen vähäiseksi, kun isommilla järvillä ei saatu lainkaan kunnon jäitä. Pyydyskalastuslupien myynti romahti Pirkanmaan vesillä talvella alle puoleen edellisen vuoteen verrattuna, ja moni luvan lunastanut jätti verkkonsa kokonaan uittamatta heikkojen jäiden alle. Lukuisten muiden tapahtumien tapaan Tampereen isoimpiin yleisötapahtumiin lukeutuva kevään […]
Read MorePoikkeuksellinen alkuvuosi on innostanut ihmiset kalastamaan
Kalastonhoitomaksuja on lunastettu vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana aiempaa aktiivisemmin. Tammi-maaliskuun kalastonhoitomaksuista kertyi yli 1,4 miljoonaa euroa, joka on 25 % viime vuoden vertailuajanjaksoa enemmän. Näyttää siltä, että leuto talvi ja koronaepidemiasta johtuva valtakunnallinen poikkeustila ovat saaneet ihmiset kalastamaan, arvioi Metsähallitus. Lämmin sää ja pitkä avovesikausi suuressa osassa maata ovat aikaistaneet kalastonhoitomaksujen lunastamista. Alkuvuonna etenkin lyhytaikaisten […]
Read MoreNuorten kalastustaidot ja -tiedot koetuksella viikonloppuna Salossa
Kuva: Jukka Vetikko, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Nuorten 20. SM-toimintakilpailu järjestetään tulevana viikonloppuna 31.8.-1.9. Salossa, Särkisalossa. Kilpailuun osallistuu yhdeksän vapaa-ajankalastajapiirien joukkuetta eri puolilta Suomea. Kaksipäiväisen kilpailun aikana koetukselle joutuvat niin nuorten kalastustaidot kuin -tiedotkin. Kilpailun päätteeksi ratkeaa 20-vuotisjuhlakisan Suomen mestarit. SM-toimintakilpailuun osallistuvat joukkueet koostuvat kolmesta kyseisen vapaa-ajankalastajapiirin alle 18-vuotiaasta nuoresta, joista vähintään kahden on oltava alle 15-vuotiaita. Lisäksi […]
Read MorePorvoon kalastussääntöihin muutoksia huhtikuun alussa
Porvoonjoen keskusta-alue muuttuu 1. huhtikuuta 2019 lähtien erityiskalastuslupa-alueeksi. Alue ulottuu Porvoonjoen Vanhalta sillalta Sikosaaren kivisillalle (Lotsudden). Porvoon kaupunki sai Varsinais-Suomen ELY-keskukselta päätöksen erityiskalastuslupa-alueen perustamisesta vuoden 2018 joulukuussa, ja uudet kalastussäännöt astuvat voimaan huhtikuun alussa. Sääntömuutosta ovat valmistelleet yhteistyössä Porvoon-Sipoon kalastusalueen hallitus ja Porvoon kaupunki. Ratkaisua tehdessä ELY-keskus on kuullut näiden lisäksi Nylands Fiskarförbud rf:iä ja […]
Read MoreLohen kaupallinen kalastus jokialueilla tarkempaan seurantaan
Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta annetun lain muutos vahvistettiin tänään presidentin esittelyssä. Uusilla järjestelyillä tehostetaan lohenkalastuksen valvontaa ja estetään merkitsemättömän lohen esiintyminen kalakaupassa. Lainmuutos tulee voimaan 15. marraskuuta 2018. Vahvistetulla lain muutoksella Itämerestä peräisin olevan lohen kaupallinen kalastus jokialueilla otetaan uuden lain myötä tarkempaan seurantaan. Esimerkiksi Kemijoella Isohaaran padon alla kaupallisessa kalastuksessa pyydettyjen lohien […]
Read MoreEnsi vuoden kalastuskortit myynnissä huomenna
Kun kalastonhoitomaksun maksaa jo nyt, on se voimassa heti vuoden alkaessa Vuoden 2019 kalastonhoitomaksut tulevat myyntiin huomenna 1. marraskuuta. Kun maksaa vuosiluvan, saa kalastuskortin Suomu-lehden mukana. Kalastonhoitomaksu on pakollinen kaikille, jotka ovat 18–64-vuotiaita ja kalastavat muuten kuin onkimalla, pilkkimällä tai litkaamalla. Kalastonhoitomaksuista kertyvät varat käytetään luonnon hyväksi kalavesien ja kalakantojen hoitamiseen. Kalastonhoitomaksu on monelle kalastajalle […]
Read More