Verkkokalastus

Verkkokalastus

Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla alkaa 15.4.2022

Verkkokalastuksen kielto saimaannorpan keskeisillä elinalueilla. Kuuttien suojelemiseksi verkkokalastuskielto jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Verkkokalastuskielto alkaa perjantaina noin 292 km2 alueella, kattaen suurimman osan Saimaasta. Rajoitusalue perustuu havaittujen poikaspesien ympärille muodostettuihin viiden kilometrin suoja-alueisiin ja niitä yhdistäviin alueisiin. Kalastusrajoitukset kohdistuvat saimaannorpan keskeiselle lisääntymisalueelle antaen kattavan suojan syntyneille kuuteille. Ympärivuotiset rajoitukset ja verkkokalastuskielto sekä rajoitusalueen laajentaminen on turvannut saimaannorppakannan kasvamisen […]

Read More
Verkkokalastus

Saimaannorppaa turvaava verkkokalastuskielto astui tänään voimaan

Tänään 15.4. astui voimaan verkkokalastuskielto, jonka mukaan saimaannorpan poikasten keskeisillä elinalueilla on verkkokalastus kiellettyä kesäkuun loppuun saakka. Kielto ei koske muikkuverkkoja. Kiellon avulla suojellaan kuutteja verkkokuolemilta ja edistetään norppakannan kasvua. Kuutille aiheutuvat häiriöt korostuvat vähälumisina ja lauhoina talvina. Pesimäolot ovat olleet erityisesti tänä vuonna vaikeat heikon lumi- ja jäätilanteen vuoksi. – Haluan kiittää kaikkia apukinosten tekijöitä […]

Read More
Verkkokalastus

Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla alkaa 15.4.

Kuuttien suojelemiseksi sovittu rajoitus jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Verkkokalastus on kielletty vuosittain saimaannorpan keskeisillä elinalueilla 15.4.–30.6. Kielto ei koske alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja, mutta sen sijaan samalla rajoitusalueella on kielletty ympäri vuoden saimaannorpalle vaarallisten pyydysten käyttö, kuten riimu- ja vahvalankaiset verkot sekä löysänieluiset katiskat ja merrat. Rysien, mertojen ja katiskojen nielu ei saa venyä […]

Read More
Verkkokalastus

Vapaa-ajankalastajat eivät hyväksy verkkorajoituksen poistamista

Kalatalouden Keskusliitto (KKL) on tehnyt uuden kalastuslain “valuvioista” korjauslistan, joka on lähetetty eduskunnalle. Lista sisältää muun muassa ehdotuksen vapaa-ajankalastuksessa nykyisin sallitun kahdeksan verkon rajoituksen poistamisesta tai kasvattamisesta kahdeksaan verkkoon kalastajaa kohden, kun nykyisessä laissa rajoitus on pyynti- tai venekuntaa kohden. Lisäksi siinä esitettäneen alueellisen kalastusviranomaisen toimivallan rajoittamista verkkokalastuksen säätelyssä. Kalastuslain uudistaminen oli harvinaisen pitkä prosessi. […]

Read More
Verkkokalastus Yleiset Uutiset

Saimaan verkkokielto alkaa norpan turvaksi

Erityisesti saimaannorpan kuuttien suojelemiseksi asetettu keväinen verkkokalastusrajoitus  alkaa tänään 15.4. Saimaalla. Kulunut talvi oli norpan pesinnän kannalta hankala, sillä lämmin kevättalvi sulatti pesäkinoksia. – Kuutit saattavat olla normaalia heiveröisempiä, jos imetys on häiriintynyt epävakaitten pesimäolosuhteiden takia. Silloin niillä on entistäkin suurempi todennäköisyys jäädä verkkoihin vielä loppukesälläkin, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen. Saimaannorppa on äärimmäisen […]

Read More
Siika Valtioneuvosto Verkkokalastus

Valtioneuvosto antoi asetuksen siian verkkokalastuksen säätelystä ja syysrauhoituksesta

Valtioneuvosto päätti tänään muuttaa kalastusasetusta niin, että asetuksella säädellään siian kalastusta meressä sekä mereen laskevissa joissa ja puroissa. Tavoitteena on uhanalaisten luonnossa lisääntyvien vaellussiikakantojen sekä muiden merellisten siikakantojen tilan parantaminen. Tämä on yksi niistä toimista, joita maa- ja metsätalousministeriö on suunnitellut kestävän kalastuksen varmistamiseksi. Kalastuksen kestävyys käsittää ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Tärkein muutos on […]

Read More