RKTL

Lohi RKTL

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos: Tenon kalastusmatkailijoille 26 tonnia lohta – Saalis kasvoi selvästi

Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden arvioitu lohisaalis kalastuskaudella 2014 oli 26 065 kiloa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen seurannan mukaan saalis kasvoi viime vuodesta vajaat 30 prosenttia ja oli hieman suurempi kuin pitkän aikavälin keskisaalis (24 300 kg). Teno-Inarijokivarren kalastusmatkailijoiden lohisaaliin pääosan muodostivat alle 3 kiloa painavat pikkulohet. Näiden osuus kaikista saaliskaloista oli yli 70 prosenttia. Keskikokoisia, […]

Read More
RKTL Yleiset Uutiset

Taimenen elinkierto ei toimi Kymijoen vesistössä

Merkittävä osa Kymijoen vesistön villeistä järvitaimenista kalastetaan ennen ensimmäistä kutukertaa. Järviltä saatujen merkkipalautusten perusteella taimenen elinkierto ei toimi kalastuskulttuurilla, jota Kymijoen vesistön järvillä harjoitettiin vuosina 2000–2013. Jyväskylän yliopiston ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan sukukypsät taimenet kalastettiin ennen joelle suuntautuvaa kutuvaellusta. Havaintoja 5762 merkitystä taimenesta saatiin merkintävirtavesiltä ennen kalojen mahdollista järvivaellusta 933, järviltä 104 […]

Read More
Lohi RKTL

Lohta nousee Tornion- ja Simojokeen ennätystahtia

Lohen kutuvaellus on käynnistynyt Tornion- ja Simojoessa hyvin voimakkaana ja 5-10 päivää tavanomaista aikaisemmin. Parhaina päivinä kaikuluotaimilla on laskettu Tornionjoella lähes 10 000 ja Simojoella yli sata ylävirtaan vaeltavaa lohta. Tornionjokeen uinut lohimäärä ylittää jo nyt toissavuonna havaitun aiemman ennätysmäärän (noin 60000 lohta), vaikka lohen nousukausi on edellisiin kausiin verrattuna vasta puolivälissä. – Parhaana vuorokautena […]

Read More
Ammattikalastus RKTL

Merialueen ammattikalastajille kaikkien aikojen ennätyssaalis

Suomen ammattikalastuksen saalis mereltä oli 138 miljoonaa kiloa vuonna 2013. Saalis oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Se oli määrältään viisi miljoonaa kiloa ja arvoltaan kymmenen miljoonaa euroa suurempi kuin edellisenä vuonna. Tiedot ilmenevät Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen uudesta tilastojulkaisusta Ammattikalastus merellä 2013. Merialueen ammattikalastajat saivat saaliistaan 47 miljoonaa euroa vuonna 2013. Arvoltaan tärkein laji oli […]

Read More
Meritaimen RKTL

Tenon taimen ei kestä lisäkalastusta

Kuva: Panu Orell Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tuoreiden tutkimustulosten perusteella Tenojoen meritaimenen kalastuskauden jatkamiselle ei ole biologisia edellytyksiä. Kalastus verottaa jo nykyisellään voimakkaasti vesistön taimenkantoja niiden elinkierron eri vaiheissa. Tenojoen meritaimenen kalastuskauden jatkaminen on noussut säännöllisesti esille vesistön kalakantojen hyödyntämistä ja hoitoa suunniteltaessa, sillä osa meritaimenista nousee Tenoon vasta kalastuskauden päättymisen (31.8.) jälkeen. Kalastuskauden […]

Read More
RKTL Vapaa-ajankalastus

Kolme neljäsosaa vapaa-ajankalastajien saaliista ihmisravinnoksi

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tuoreen tilaston mukaan vapaa-ajankalastuksen kokonaissaalis vuonna 2012 oli 24,5 miljoonaa kiloa ja rapusaalis 2,5 miljoonaa kappaletta. Kokonaissaalis on selvästi pienempi kuin vuonna 2010 (29,2 miljoonaa kiloa). Ero selittyy suurimmaksi osaksi muuttuneella tilastointitavalla: vuonna 2012 elävänä vapautettu saalis tilastoitiin erikseen. Saaliiksi otetusta kalasta 77 prosenttia ja ravuista 93 prosenttia käytettiin ihmisravinnoksi. Arvokkaimmista […]

Read More
RKTL Siika

Inarijärven kokonaissaalis 183 tonnia – siikasaalis kasvoi edellisvuodesta

Inarijärven kokonaissaalis vuonna 2013 oli 183 tonnia eli edellisvuosia suurempi. Kotitarveka-lastajat pyydystivät kokonaissaaliista 55 prosenttia, ammattimaiset kalastajat 27 prosenttia ja ulkopaikkakuntalaiset kalastajat – virkistyskalastajat ja mökkiläiset – yhteensä 18 prosenttia. Inarijärven siikasaalis kasvoi edellisvuodesta yli 75 tonniin. Myös kääpiösiian eli reeskan saalis kasvoi noin kaksinkertaiseksi edellisvuosiin nähden. Punalihaisista petokaloista saaliiksi saatiin taimenta 27,6 tonnia, nieriää […]

Read More
RKTL Yleiset Uutiset

Inarijärven kalaistutukset ovat käynnissä – nieriällä ja taimenella korvataan siikaistutuksia

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on aloittanut vuosittaiset kalatalousvelvoiteistutukset Inarijärveen ja sen sivuvesistöihin. Tänä vuonna istutetaan noin 819000 petokalan- ja pohjasiianpoikasta. Osa siikaistutuksista korvataan nieriän ja taimenen poikasilla. Nieriän 1-vuotiaat poikaset on istutettu kevättalven aikana eri puolille Inarijärveä. Järvitaimenen 1- ja 3-vuotiaita poikasia istutetaan noin 111 500 ja Inarin nieriän 1-, 2- ja 3-vuotiaita poikasia 213000. […]

Read More
Kalatiet RKTL Vaelluskalat

Kalatiet yksin eivät riitä – myös poikasten alasvaellus on turvattava

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tuoreen tutkimuksen mukaan lohen vaelluspoikasten alasvaelluksessa rakennetuilla joilla esiintyy merkittäviä ongelmia. Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen kestävä elvyttäminen edellyttää kalateiden ohella poikasten alasvaelluskuolleisuuden vähentämistä. Voimalaitosympäristössä keskeisiä lohenpoikasten alasvaelluksen ongelmia ovat vaelluksen hidastuminen, joutuminen petojen saaliiksi, kuolleisuus turbiineihin sekä kalojen vahingoittuminen ja stressaantuminen. Ongelmat korostuvat ja poikasten kuolleisuus voi kasvaa erittäin suureksi, kun […]

Read More
RKTL Siika

:KATSO VIDEO: RKTL kartoittaa vaellussiian lisääntymisjokia

RKTL:n tutkimusmestari Hannu Harjunpää kartoittaa vaellussiian poikasten esiintymistä Kyrönjoella. Kuva: Lari Veneranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos kartoittaa vaellussiian lisääntymisjokia lähes koko Suomen rannikkoalueella itäiseltä Suomenlahdelta Perämeren pohjukkaan. Kartoitustyöllä selvitetään, missä rannikon joissa vaellussiika lisääntyy luonnonvaraisesti. Kartoitukset ovat osa laajempaa rannikkoalueen siikaan keskittyvää tutkimusohjelmaa, joka käynnistyi tänä vuonna. Huolimatta siian merkityksestä ammatti- ja virkistyskalastukselle, eri jokiin […]

Read More