Kalatalouden Keskusliitto: Ankeriaanpoikaset lentävät Suomeen tiistaina 30.7.
Kalatalouden Keskusliitto tuo Englannista pyydettyjä ankeriaita Suomeen. Tänä vuonna Suomen vesiin istutetaan 197 000 ankeriaanpoikasta. Ankeriaanpoikaset ovat merkitty, jotta niiden elämää pystytään paremmin seuraamaan. Ankerias (Anguilla anguilla) on vaelluskala, jota esiintyy merialueellamme ja sisävesissä, mutta joka lisääntyy Sargassomerellä Atlantilla. Euroopan ankeriaskannat ovat vähentyneet rajusti ja Suomi laati muiden EU-maiden joukossa oman kansallisen ankeriaanhoitosuunnitelman vuonna 2008. […]
Read MoreOnginnan Suomen mestaruuksista taistellaan 3.8. Iijoella
Perinteiset Suomen kesäonginnan mestaruuskisat järjestetään ensi lauantaina elokuun 3. päivänä Iissä Iijoella Raasakan patoaltaalla. Kilpailuun odotetaan yli kuuttasataa onginnan harrastajaa ympäri maata. Edellisen kerran Iijoella miteltiin onginnan mestaruuksista vuonna 2010. Kilpailupaikka ja kisakeskus sijaitsevat Raasakan voimalaitoksen yläpuolella Iijoen etelärannalla. Kilpailualue alkaa noin 300-400 metriä Raasakan voimalaitoksen yläpuolelta ja ulottuu joen molemmin puolin. Opastus kilpailupaikalle alkaa valtatieltä E4:ltä […]
Read MorePohjanlahden lohenkalastus kielletään 25.7. alkaen
Suomen lohikiintiö Pohjanlahdelle on täyttymässä, jonka vuoksi maa- ja metsätalousministeriö kieltää lohen kalastuksen. Kielto koskee ainoastaan Pohjanlahtea eli Suomenlahdella lohenkalastus voi jatkua. Kiintiöt asetetaan vuosittain EU:n neuvoston asetuksilla, joita EU:n jäsenvaltioiden tulee noudattaa. Suomelle sallittu lohenkalastuskiintiö Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella on tänä vuonna yhteensä 35 103 lohta. Elinkeinokalatalouden saalisrekisteriin oli 21.7. mennessä tallennettu noin 25 […]
Read MoreItämeren kalastuksenvalvonnan yhteisvalvontakampanjat (JDP) laajenevat kesästä 2013 alkaen Suomen vesille
Kaupallista kalastusta valvotaan ensimmäistä kertaa osana Itämeren kalastuksenvalvonnan yhteisvalvontakampanjoita (JDP) myös Suomen merialueella. JDP-kampanja kestää loppuvuoden ajan. Päätös valvonnasta perustuu Euroopan komission täytäntöönpanoasetukseen turska-, silakka-, lohi- ja kilohailikantojen kalastuksen valvonta- ja seurantaohjelmasta Itämerellä, joka hyväksyttiin 21.6.2013. Euroopan kalastuksenvalvontaviraston (EFCA) pääjohtajan päätöksellä on nyt säädetty tarkemmin siitä miten, missä ja milloin valvontaa suoritetaan. Yhteisvalvontaohjelmat suunnitellaan riskiperusteisesti […]
Read MoreEtelä-Savon ELY-keskus: Ravun odotetaan käyvän pyydyksiin jo kauden alussa
Rapukausi alkaa sunnuntaina 21.7.2013 kello 12 ja päättyy lokakuun lopussa. Kesä on ollut ravun kasvun kannalta suotuisa ja rapua saataneen saaliiksi jo kauden alussa. Etelä-Savon rapusaaliin arvioidaan olevan 100 000 – 200 000 joki- ja täplärapua vuodessa. Joki- ja täplärapujen saalissuhteesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta täplärapusaalis lienee kuitenkin kasvamaan päin. Valtakunnallisen rapustrategian mukaan Etelä-Savoon […]
Read MoreHelsingin Satama: Helsingin Silakkamarkkinoiden avajaispäivän kahvilapaikat haettavissa
Kahvilapaikalla voi myydä kahvilatuotteita, joita sämpylöiden ja leivonnaisten lisäksi voivat olla letut, vohvelit ja crepes. Lämmintä ruokaa ei saa tarjota (ei edes keittoa). Paikat arvotaan eri toimijoille ja toiminnanharjoittajilla tulee olla asianmukaiset luvat kunnossa. Luvat on esitettävä ennen paikan vastaanottamista. Hakemukset lähetetään osoitteella : Helsingin Satama, PL 800, 00099 Helsingin kaupunki. Kuoreen merkintä Silakkamarkkinat 2013. Hakemuksen voi […]
Read MoreRavustuskausi alkaa 21.7.2013
Rapukausi käynnistyy 21.7.2013 klo 12 ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Ravustajan tulee maksaa kalastuksenhoitomaksu (22 €/vuosi tai 7 €/viikko) ja hankkia pyynnille vesialueen omistajan lupa. Alle 18-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden ei tarvitse maksaa kalastuksenhoitomaksua. Kesä on ollut ravun kasvun kannalta suotuisa ja saalista voi tulla jo ravustuskauden alussa. Jokiravun vuotuinen saalismäärä Pohjois-Savossa on noin 300 000 […]
Read MoreMaatalous- ja kalastusneuvosto pyrkii yhteisymmärrykseen meri- ja kalatalousrahastosta
Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu maanantaina 15.7.2013 puheenjohtajanaan ensi kertaa Liettua, joka esittelee puheenjohtajakauden ohjelmansa. Ministereiden on myös määrä pohtia meri- ja kalatalousrahastoa, vuoden 2014 kalastusmahdollisuuksia sekä yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanoa. Suomea kokouksessa edustaa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen. Neuvosto pyrkii saavuttamaan yhteisymmärryksen Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevan asetusehdotuksen vielä auki olevista kysymyksistä. Vaikein asiakokonaisuus on rahaston […]
Read MorePiru käy jälleen mertaan, ravustuskausi alkaa 21.7.
Särki on ehdotonta parhaimmistoa rapusyöttinä. Ira Ådahl-Rautasen merrassa Tampereen Pyhäjärvellä oli neljä komeaa täplärapua. Kuvaaja: Janne Rautanen Pahansuopaa toivotusta ei sanonnalla tällä kertaa tarkoiteta, vaan ravustuskauden alkamista. Sanonnan ”Piru merrassa” oletetaan syntyneen Savossa 1900-luvin alkupuolella, kun sikäläiset kalamiehet ovat pyydyksissään törmänneet pelottavankin näköisiin otuksiin – rapuihin. Ravustuskausi käynnistyy sunnuntaina 21.7. kello 12. Alkukesällä varhain lämmenneiden vesien oletetaan […]
Read MoreSEA LIFE taistelee syanidikalastusta vastaan
Syanidilla pyydettyjä kaloja (Hainan, Kiina) Kansainvälinen yleisöakvaarioketju SEA LIFE aloittaa maailmanlaajuisen kampanjan trooppisten korallikalojen tuhoisan syanidipyynnin torjumiseksi. Helsingissä toimiva Merimaailma SEA LIFE haastaa myös suomalaiset akvaarioliikkeet mukaan testaamaan maahan tuotavat kalat syanidijäämien löytämiseksi. Syanidikalastus on useimmissa maissa laitonta, mutta kielloista huolimatta se on edelleen yleisesti ja laajalti käytetty ruoka- ja akvaariokalojen pyyntimenetelmä erityisesti Kaakkois-Aasiassa. Portugalilaisen […]
Read More