Kuhan- ja lohenkalastuksen säätelyä ei saa heikentää uusittavassa kalastusasetuksessa
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on huolestunut tiedosta, jonka mukaan kuhan alamittoja tullaan laskemaan ja lohen vapaa-ajankalastuksen säätelyä heikentämään maa- ja metsätalousministeriön kalastusasetuksen valmistelussa. Vapaa-ajankalastajat kiirehtivät kalastusasetuksen antamista keväällä lausunnolla olleen luonnoksen pohjalta ja ilman tietoon tulleita heikennysesityksiä. Tehokas tiedottaminen uusitusta kalastuslaista ja -asetuksesta voidaan toteuttaa vain, jos tieto asetuksen sisällöstä on riittävän aikaisin käytettävissä. Keväällä […]
Read MoreItämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohenkalastus keskeytetään 24.7. alkaen
Maa- ja metsätalousministeriö kieltää lohen kaupallisen kalastuksen Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiöstä (ICES osa-alueet 22–31), koska lohen kalastuskiintiö on täyttymässä. Kieltoalue kattaa mm. Perämeren, Selkämeren, Saaristomeren ja Ahvenanmeren. Suomenlahdella lohenkalastus voi jatkua. EU:n asettama lohen kalastuskiintiö Suomelle Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden alueella on tänä vuonna yhteensä 28 787 lohta. Elinkeinokalatalouden saalisrekisteriin oli 21.7.2015 mennessä tallennettu […]
Read MoreSuuria lohia noussut runsaasti kudulle Tornion- ja Simojokeen
Lohia on vaeltanut kudulle Tornion- ja Simojokeen paljon jo kesän alussa. Vaellus oli ennätyksellisen runsasta kesäkuun alkupuolella, mutta kuun lopulla päivittäiset kalamäärät ovat olleet selvästi pienempiä kuin viime vuonna. Kokonaisuutena lohia on noussut toistaiseksi vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan ajankohtaan mennessä. Runsasta varhaista kutuvaellusta selittää se, että tänä vuonna kutuvaelluksella on paljon vanhoja, suureksi kasvaneita lohia. […]
Read MoreLohia ylisiirretään Oulujoella ja Iijoella
Aikuisten lohien ylisiirrot aloitettiin Iijoella kesäkuun alussa. Tänä vuonna on siirretty jo noin 80 lohta Livojokeen ja Iijoen pääuomaan keskijuoksulle. Oulujoella siirretään lohia Utos- ja Kutujokiin myöhemmin kesällä. Lohien ylisiirrot toteuttaa Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry. Kutukypsät lohet siirretään voimalaitosten yläpuolisiin jokiin lisääntymistä varten. Ylisiirrettyjen lohien kalastus on kielletty. Tarkoitus on, että ylisiirretyt lohet kutevat joissa […]
Read MoreLohennousu käynnistyy Tornion- ja Simojoella – seuraa lohimääriä netissä
Viime kesänä Tornionjoella havaitut päivittäiset nousulohimäärät, yhteensä noin 100 000 lohta. Luonnonvarakeskus (Luke) laskee kaikuluotaimilla kudulle nousevien lohia kahdessa Itämeren luonnonlohijoessa. Viime vuonna kudulle nousi ennätysmäärä lohia. Tämän vuoden nousumääriä voi seurata verkossa elokuun loppuun saakka, jolloin kutuvaellus päättyy. Luke seuraa lohennousun runsautta ja ajoittumista kaikuluotaimilla, jotka sijaitsevat Tornionjoessa napapiirin tuntumassa Kattilakoskella ja Simojoella Simon […]
Read MoreTenojoelta 99 tonnia lohta – saalis kasvoi neljänneksen edellisvuodesta
Kalastuskaudella 2014 Tenojoelta nousi lohta saaliiksi 99 150 kiloa. Kokonaissaalis kasvoi selvästi (24 prosenttia) edellisvuodesta, mutta oli noin 20 prosenttia pienempi kuin pitkän aikavälin keskisaalis (125 tonnia). Lohisaaliista kalastettiin Suomen puolelta yli 54 tonnia ja Norjan puolelta reilut 44 tonnia. Tenojoen Suomen puolen lohisaalis kasvoi 26 prosenttia vuodesta 2013 ja vastasi määrältään pitkän aikavälin keskisaalista […]
Read MoreRiista- ja kalatalouden tutkimuslaitos: Tenon kalastusmatkailijoille 26 tonnia lohta – Saalis kasvoi selvästi
Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden arvioitu lohisaalis kalastuskaudella 2014 oli 26 065 kiloa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen seurannan mukaan saalis kasvoi viime vuodesta vajaat 30 prosenttia ja oli hieman suurempi kuin pitkän aikavälin keskisaalis (24 300 kg). Teno-Inarijokivarren kalastusmatkailijoiden lohisaaliin pääosan muodostivat alle 3 kiloa painavat pikkulohet. Näiden osuus kaikista saaliskaloista oli yli 70 prosenttia. Keskikokoisia, […]
Read MoreMaa- ja metsätalousministeriö: Lohikiintiö pienenee edelleen Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella
Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti tänään Luxemburgissa vuoden 2015 kalastuskiintiöistä Itämerellä. Suomi on ratkaisun jälkeen Itämeren suurin kalastusvaltio kiintiöiden perusteella laskettuna. Suomen esitysten mukaisesti Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohikiintiö pienenee 10 prosenttia. Samalla päätettiin pyytää tieteellistä neuvoa siitä, kuinka heikot lohikannat saataisiin elpymään. Ratkaisut varmistavat, että lohikannat voivat vahvistua edelleen. Suomenlahden lohikiintiö on ensi vuonna sama kuin […]
Read MorePohjois-Karjalan ELY-keskus: Saimaan lohikalat -hanke päättyi – kestävä kalastus alkamassa
Ala-Koitajoen täyskalastuskielto oli yksi Saimaan lohikalat -hankkeen saavutuksista. Saimaan lohikalat -hanke oli vajaat kolme vuotta kestänyt EU-rahoitteinen tiedotus- ja neuvotteluhanke, jonka kohderyhmiä olivat kalastusalueet, osakaskunnat, kalastusseurat, kalatalousneuvonta ja -järjestöt sekä kalastajat. Hankkeessa korostettiin yksittäisen kalastajan merkitystä uhanalaisten kalakantojen elvyttämisessä ja kannustettiin kalastajia noudattamaan kalastusrajoituksia. Saimaan lohikalat -hanke laati kalastusalueille ja osakaskunnille 60 kalastuksenjärjestämissuunnitelmaa, joiden avulla […]
Read MoreLohta nousee Tornion- ja Simojokeen ennätystahtia
Lohen kutuvaellus on käynnistynyt Tornion- ja Simojoessa hyvin voimakkaana ja 5-10 päivää tavanomaista aikaisemmin. Parhaina päivinä kaikuluotaimilla on laskettu Tornionjoella lähes 10 000 ja Simojoella yli sata ylävirtaan vaeltavaa lohta. Tornionjokeen uinut lohimäärä ylittää jo nyt toissavuonna havaitun aiemman ennätysmäärän (noin 60000 lohta), vaikka lohen nousukausi on edellisiin kausiin verrattuna vasta puolivälissä. – Parhaana vuorokautena […]
Read More