Helsingin vanhankaupunginkoski ja -suvanto valittiin vuoden lähikalastuskohteeksi
Kuvaoikeudet: Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on valinnut vuoden lähikalastuskohteeksi Helsingin Vanhankaupunginkosken ja –suvantoalueen. Vuoden lähikalastuskohde valitaan osana järjestön Lähelle kalaan –hanketta, jonka tavoitteena on kehittää ja tehdä tunnetuksi Suomen kaupunkien lähikalastuskohteita. Valinnassa otetaan huomioon hyvien saalismahdollisuuksien lisäksi muun muassa kohteen palvelut, turvallisuus, saavutettavuus ja soveltuvuus erityisryhmille, kuten lapsille, vanhuksille ja liikuntarajoitteisille. Vanhankaupunginkoski ja […]
Read MoreVapapäivä 2015: Lapset nostivat 166 lohikalaa päivässä
Lasten ilmainen kalastuspäivä eli Vapapäivä houkutti ennätysmäärän alaikäisiä kalastajia lauantaina. Vapapäivä-kohteilla eri puolella Suomea kävi 980 nuorta kalastajaa, kun aiempi ennätys on ollut 700 kalastajaa. Kuhmossa kävi 135 kalastajaa, mikä oli eniten koko maassa. Vapapäivä on Metsähallituksen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien yhdessä järjestämä tapahtuma. Vuoden 2015 tapahtuma osoitti, että aikuiset kalastuksen ammattilaiset voisivat vaikka siirtyä syrjään […]
Read MoreLuonnonvarakeskus kaipaa havaintoja puutteellisesti tunnetuista kalalajeista
Luonnonvarakeskus (Luke) kerää tietoja puutteellisesti tunnettujen kalalajien esiintymisestä uudessa Kalahavainnot.fi-verkkopalvelussa. Näiden lajien esiintymisestä on vaikea saada tietoa, sillä useimmat niistä ovat joko pieniä tai oleilevat pohjan tuntumassa ja jäävät harvoin tavallisiin kalanpyydyksiin. Puutteellisesti tunnettuja kalalajeja ovat seitsenruototokko, vaskikala, elaska, teisti, imukala, piikkisimppu, isosimppu, nokkakala, miekkasärki ja piikkikampela. Lajien mahdollista uhanalaisuutta ei ole voitu arvioida, sillä niistä ei ole tarpeeksi tietoa. […]
Read MoreRapala tukee vapaaehtoista kalavesien kunnostusta – RAPALA RAHASTO JAKOI AVUSTUKSIA ENEMMÄN KUIN LUPASI
Rapala VMC Oyj:n ja Normark Suomi Oy:n yhdessä muutama vuosi sitten perustama Rapala Rahasto on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä kalavesien hoitoon perustuvan vapaaehtoistoiminnan ja kalastontutkimuksen sekä lasten ja nuorten kalastusharrastuksen tukemisen rahoituslähteenä. Maassamme on hämmästyttävän runsas joukko erilaisia yhteisöjä ja yksittäisiä puuhamiehiä ja -naisia, jotka toimivat paikallistasolla innostavina esimerkkeinä tavoittelemassa kestävää kehitystä kalavesiemme ja kalastomme paremman […]
Read MoreKalataloudelliset kunnostukset Lapissa kesällä 2015
Lapin ELY-keskus suorittaa kalataloudellisia kunnostuksia tämän kesän aikana Pellon Miekojärveen laskevilla Aalisjoella, Konttajoella, Luomalanjoella, Alposjoella ja Ylisellä Alposjoella. Lisäksi Lapin ELY-keskus suorittaa kalataloudellisia kunnostuksia levittämällä kutusoraa Posion Kitkajärveen laskevilla Tolvanjoella, Suonnanjoella ja Kirintöjoella Sekä Ranuan Simojärveen laskevalla Impiönjoella. Virtavesien kalataloudellisella kunnostamisella pyritään palauttamaan uiton vuoksi peratut virta-alueet lähemmäksi niiden luontaista tilaansa. Kunnostuksissa otetaan mahdollisuuksien mukaan […]
Read MoreMerialueen ammattikalastuksen saaliin määrä kasvoi edelleen vuonna 2014
Kuva: Markku Saiha/SAKL Suomen ammattikalastuksen saalis mereltä oli 148 miljoonaa kiloa vuonna 2014. Saalis oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Se oli määrältään kymmenen miljoonaa kiloa suurempi, mutta arvoltaan kuusi miljoonaa euroa pienempi kuin edellisenä vuonna. Tiedot ilmenevät Luonnonvarakeskuksen uudesta tilastosta Ammattikalastus merellä 2014. Merialueen ammattikalastajat saivat saaliistaan 40 miljoonaa euroa vuonna 2014. Arvoltaan ylivoimaisesti […]
Read MoreMeritaimen palaa kaakon jokiin
Kaakon jokitalkkari Manu Vihtonen levittää parisenttisiä taimenenalkuja Rakkolanjokeen. (Kuva: Sauli Vainikka) Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen johtama pitkäaikainen kalantutkimustyö alkaa tuottaa konkreettisesti hedelmää: Mustajoen alkuperäisestä taimenkannasta muodostetun emokalaston ensimmäiset jälkeläiset ovat kotiutumassa paraikaa Rakkolanjoen kunnostettuihin koskiin. Taimenkantojen monimuotoisuus ja elinkelpoisuus eritysfokuksessa Taimen on lajina hyvin monimuotoinen. Se on vuosisatojen kuluessa muodostanut ympäri levinneisyysaluettaan vallitseviin olosuhteisiin sopeutuneita osakantoja. […]
Read MoreOttiopas – Suomen kattavin kalastusopas ilmaisena web-sovelluksena
Gummerus ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) ovat tuottaneet yhteistyössä Ottiopas -nimisen digitaalisen kalastusoppaan. Oppaassa yhdistyvät SVK:n asiantuntijoiden sisältö sekä innovatiiviset toiminnallisuudet, kuten paikantava karttapalvelu ja viehevinkkien jakaminen. Ottiopas julkaistaan tänään 29.5. Ottiopas on suomalaisille vapaa-ajankalastajille koottu runsas ilmainen tietopaketti. Se sisältää 30 kalalajin monipuoliset esittelyt sekä havainnolliset kuvasarjat eri kalalajien käsittelystä — aina alkukäsittelystä perkaamiseen […]
Read MoreTornionjoen lohen kalastus alkaa maanantaina klo 19 – kalastussääntöihin pieniä muutoksi
Lohen vapakalastus Tornionjoessa käynnistyy kesäkuun 1 päivänä ja jatkuu elokuun loppuun saakka. Lohenkalastuksen viikkorauhoitus on voimassa sunnuntaista klo 19.00 maanantaihin klo 19.00. Koska tänä vuonna kesäkuun ensimmäinen päivä on maanantai, kalastus alkaa vasta klo 19. Vavalla ja vieheellä tai lipolla kalastettaessa sallitaan yhden lohen saaliiksi ottaminen kalastajaa ja vuorokautta kohti. Meritaimenkannan suojelemiseksi saaliiksi saadut taimenet […]
Read MoreTalvivaaran kaloissa ei poikkeavia määriä raskasmetalleja
Talvivaaran kaivoksen alapuolisista vesistä vuoden 2014 lopulla pyydettyjen kalojen keskimääräiset raskasmetallipitoisuudet eivät Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksen mukaan poikkea merkittävästi vertailujärvien kalojen pitoisuuksista. Haitallisten aineiden kertymisen seurantaa jatketaan edelleen sen selvittämiseksi, muuttuvatko pitoisuudet pitemmällä aikavälillä. Evira ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL (nykyisin Luonnonvarakeskus Luke) käynnistivät marraskuussa 2012 maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta muiden viranomaisten kanssa laajan seurantahankkeen, […]
Read More