Day: May 15, 2015

Kannanotot

Energiateollisuuden näkemyksiä ehdotuksesta kalastusasetukseksi

Asetus on tarpeellinen uuden kalastuslain rinnalle ja toivottavasti asetusta voidaan tarkistaa kalakantojen kehittymisen mukaan. Ongelmallinen kohta on 1 §:ssä asetettu syysrauhoitus siialle, lohelle ja meritaimenelle. Istutettavien kalojen kasvatusta varten tarvitaan mahdollisuus kerätä mätiä, jotta istutettavien kalakantojen geneettinen perimä ei köyhdy. Kalojen ylisiirto puolestaan on usein kustannustehokas keino vaellusesteiden ohittamiselle. näiden toteuttaminen edellyttää kalojen pyydystämistä juuri […]

Read More
Silakka

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö: Meren hopeaa ensi vuonna jokamiehenoikeudella

Silakka (Clupea harengus membras) esiintyy runsaslukuisena rannikkovesissämme. Hopeakylkisen herkun perään juoksee vuosittain kasvava määrä vapaa-ajankalastajia. Näin keväällä silakka liikkuu rantojen tuntumassa ja litkalla kalastava voi saada mukavasti saalista. Silakan litkaus tapahtuu usein heittokalastukseen soveltuvalla kelalla, joten voimassa olevan kalastuslain mukaan kaikkien 18-64-vuotiaiden on lunastettava kalastusluvat. Uuden, ensi vuonna voimaan tulevan kalastuslain myötä tämä antoisa ja […]

Read More