Author: kerttuvali

Lohi

Näätämöjoen lohisaalis jäi vähäiseksi kalastuskaudella 2017

Näätämöjoen lohi­saalis (kg) pyynti­tavoittain Suomen ja Norjan puolella vuosina 1972–2017. Mustalla katkoviivalla on kuvattu vuosien 1972–2016 keski­saalis. Lähde: Luke (Suomi), www.ssb.no ja Neiden fiskefelleskap (Norja). Näätämöjoesta saatiin kalastuskaudella 2017 vain 3840 kilon lohisaalis. Saalis lähes puolittui edellisvuoteen verrattuna (7,2 t) ja oli selvästi pienempi kuin pitkän aikavälin keskisaalis (8,4 t). Lohisaaliista kalastettiin Suomen puolelta reilut […]

Read More
Pilkkionginta

Pilkkisaaliin käsittely SM-kisoissa alkaa kalan tappamisesta

Kuva: Jaana Vetikko, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Kuusamossa 7. huhtikuuta kilpaillaan pilkkimisen SM-tittelistä. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) päivittämän SM-pilkkisäännön mukaan kisassa saadut kalat edellytetään tapettavaksi välittömästi ennen talteenottoa. Aiemmin kalan tappamisesta oli säännöissä suositus. Sääntöjen valvonnasta kisoissa on kuitenkin syntynyt epäselvyyttä. Pilkkisaaliis on tapettava välittömästi tulevissa SM-pilkkikisoissa ja sitä tullaan myös valvomaan SVK:n ohjeiden mukaisesti. Kalojen […]

Read More
Pilkkionginta

Värikoukulla pilkkivä ei syöttiä kaipaa

Kuva: Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Pikkupakkanen riittää saamaan pilkkijöiden suut messingille ja moni aloittaa viimeistään silloin tulevan pilkkikauden valmistelut. Hankitaan ehkä pari uutta pilkkiä, teroitetaan kaira jne. Normaalia pilkintää, esimerkiksi tapsipilkintää, harrastava kiertää ostoskierroksen päätteeksi vielä kaupan syöttikaapin kautta. Osa porukasta kävelee kuitenkin yhtä tyytyväisenä tämän ohi. Miksi? Nämä pilkkijät harrastavat todennäköisesti tasapaino- tai […]

Read More
Luonnonvarakeskus

Rannikkokalastajille niukka saalis viime vuonna

Tilastot_kaupallinen kalastus merellä Merialueen kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis oli ennakkoarvion mukaan 154 miljoonaa kiloa vuonna 2017. Saalis koostui pääosin silakasta ja kilohailista, joiden saalis pysyi suurena. Rannikolla pyyntiä vaikeuttivat sääolot ja hylkeet, ja saaliit jäivät poikkeuksellisen pieneksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkoarvion mukaan silakkaa kalastettiin viime vuonna 134 miljoonaa kiloa ja kilohailia 16 miljoonaa kiloa. Näiden lajien kokonaissaalis […]

Read More
Yleiset Uutiset

Hallitus esittää: Lohen kaupallisen kalastajan tehtävä ennakkoilmoitus saaliin tuonnista maihin

Hallitus on antanut 25. tammikuuta 2018 eduskunnalle esityksen yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain muuttamisesta. Esitetyllä lailla säädettäisiin merialueen lohen kaupallisille kalastajille velvollisuus tehdä ennakkoilmoitus kalastusmatkan päättymisen ajasta ja paikasta kalastuksen valvontaa harjoittaville viranomaisille. Viime vuonna lohen merikalastuksessa otettiin käyttöön toimijakohtaiset kalastuskiintiöt ja pakollinen merkintä. Ennakkoilmoitus puolestaan antaa kalastuksenvalvojille mahdollisuuden valvoa paikan päällä, että […]

Read More
Yleiset Uutiset

Siian osuus Inarijärven kalasaaliissa kasvussa

Inarijärvestä saadun kalasaaliin määrä on pysynyt melko vakaana viimeiset kymmenen vuotta. Saaliin määrä on vaihdellut 150 tonnista 180 tonniin/vuosi. Siika on ylivoimaisesti tärkein saalislaji ja vuoden 2016 tilastossa se muodostaa jo yli puolet kokonaissaaliista. Kotitarvekalastajat saivat kokonaissaaliista 50 ja kaupalliset kalastajat 30 prosenttia. Saaliin jakautuminen kalalajeittain Siikasaalis kasvoi edellisvuodesta lähes kymmenellä tonnilla. Punalihaisten petokalojen yhteissaalis […]

Read More
Yleiset Uutiset

Kalan vapauttaminen on osa kalastusharrastusta

Suurten petokalojen vapauttaminen on tärkeää, sillä ne estävät särkikalojen liiallista runsastumista. Suuret kalat ovat myös kiinnostavia kalastuskohteita, joiden perässä kalastuksenharrastajat ovat valmiita matkustamaan satojen kilometrien päähän.Kuva: Juha Ojaharju, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Ajat ja tavat muuttuvat, myös vapaa-ajankalastuksessa. Ruoan hankkiminen ei enää välttämättä ole suurin syy, kun lähdetään kalastamaan. Tilalle ovat tulleet kalastuksen tuoma ilo, rentoutuminen ja […]

Read More
Yleiset Uutiset

Mateen aika on nyt

Talvisia mateita. Kuva: Tapio Gustafsson/Kalatalouden Keskusliitto Sydäntalven herkun, mateen, pyyntiaika on nyt. Made alkaa liikkua kohti kutupaikkoja ja kalastajat ovat valmiina. Mateen pilkkijän on hyvä olla pelipaikalla hämärän laskeutuessa. Made kutee keskellä talvea helmikuussa. Mateen pyyntiaika alkaa nyt ja kausi on parhaimmillaan helmikuun puolivälissä, kertoo Kalatalouden Keskusliitto. Madetta voi pilkkiä ilmaiseksi. Muut mateen kalastusmuodot vaativat […]

Read More
Talvikalastus

Talvikalastajan pyydysmerkinnät ja luvat kuntoon

Pyydyksen merkitsemiseen talvella käytettävä merkkisalko. Anu Välitalo/Kalatalouden Keskusliitto Pakkasten saavuttua Etelä-Suomeen vedet alkavat jäätyä ja talvikalastuksen ystävät pääsevät pian mielipuuhaansa. Kalatalouden Keskusliitto muistuttaa voimassa olevista kalanpyydysten merkintätavoista ja tarvittavista kalastusluvista. Näin merkitset pyydyksesi: 1) Jäältä kalastettaessa pyydys ja kalastamista varten tehdyt, halkaisijaltaan yli 40 cm:n avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, […]

Read More
Yleiset Uutiset

Leuto talvi on hauenkalastajan onni

Erityisesti Etelä-Suomea piinaava jäätön talvi lisää ennen kaikkea pilkkikansan ahdistusta ja kaipuuta kala-apajille. Jäitä ei näytä – ainakaan merialueelle – ihan lähipäivinäkään siunaantuvan, joten eteläisemmän Suomen pilkkijälle jäänee vain muutama vaihtoehto kalakuumeen hillitsemiseen. Hän voi jäädä kiltisti odottamaan talven tuloa, suunnata kohti pohjoisempia vesiä, jossa kantava jää on jo paikoitellen muodostunut, tai kaivaa kaapistaan hauenkalastusvälineet. […]

Read More