Lohelle vapaaehtoinen pyyntikiintiö ja ylämitta jokikalastukseen

83492374934783792789274934

Lohenkalastuskausi on käynnistynyt pohjoisen joissa. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) suosittaa Tenojoen kalastajille vapaaehtoista yhden lohen päiväkiintiötä. Lohikantojen tukemiseksi kalastajat voivat myös vapaaehtoisesti vapauttaa lisääntymiselle tärkeät isot yli 80 sentin pituiset emokalat. Simojoen lohikanta on niin heikko, että kaikki joesta pyydetyt lohet tulisi toistaiseksi vapauttaa. Tenojoella verkkokalastusta tulisi rajoittaa myös Suomen alueella, kuten Norjan alueella Tenojoen alajuoksulla on tehty.

Viime kesänä kaikkiin lohijokiimme nousseiden lohien määrä kasvoi pitkästä aikaa. Useimmissa joissa lohien kalastuskuolevuutta on kuitenkin vähennettävä, jotta emokalojen määrä mahdollistaisi lohikantojen vahvistumisen vakaalle tasolle. SVK suosittelee Tenojoelle yhden lohen päiväkiintiötä. Näätämö-, Simo- ja Tornionjoella on jo voimassa pakollinen yhden lohen päiväkiintiö. Vapakalastuksen lohisaalis on meressä ja joissa pieni verrattuna ammattikalastuksen saaliiseen. Siitä huolimatta myös vapakalastajien tulee kantaa vastuunsa lohikantojen elvyttämisessä.

Teno-,  Tornion- ja Simojoella pitäisi ottaa käyttöön ylämitta, joka suojelisi tärkeitä emokaloja. Kalastuksen kohdistuminen suuriin yksilöihin vääristää kalakannan rakennetta ja saattaa heikentää myös sen perinnöllisiä ominaisuuksia. Suuret yksilöt tuottavat enemmän mätiä ja niiden poikaset ovat suurempia ja elinvoimaisempia. Ylämittarajoitus on jo käytössä useissa Jäämereen laskevissa joissa. Esimerkiksi Näätämöjoessa Suomen puolella pitää vapakalastuksessa vapauttaa kaikki yli 60 sentin pituiset naaraslohet. SVK esittää, että kalastajat ottaisivat käyttöön muissa joissa lohelle vapaaehtoisen 80 sentin ylämitan, jota suuremmat kalat päästettäisiin takaisin jokeen lisääntymään. Suurten yksilöiden vapauttamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota naaraiden osalta ja kutuajan lähestyessä, jolloin lohet nappaavat normaalia hanakammin vieheisiin.

Simojoella nousulohien määrä on kaikuluotausten perusteella vaihdellut viime vuosina alle tuhannesta noin kolmeen tuhanteen yksilöön. Simojoen lohikannan äärimmäisen heikon tilanteen vuoksi pyydetyt lohet tulisi toistaiseksi laskea takaisin jokeen tai ottaa enintään yksi alle 80 sentin pituinen lohi kaudessa. Lisääntymisen turvaamiseksi pienikokoiset yhden merivuoden ikäiset koiraat ovat paras valinta ruokakalaksi. Pohjanlahden muissa potentiaalisissa lohijoissa lohikannat ovat kriittisen pieniä ja niissä kaikki saadut lohet tulee päästää takaisin.

SVK:n mielestä lohen verkkokalastusta tulee vähentää nykyisestä tasosta Tenojoella. Tenojoella verkkokalastus pyytää merkittävän osan nousulohista. Tornionjoella on sallittu lohenkalastus kulleverkoilla muutaman päivän ajan kesässä. Simojoella lohen verkkopyynti on kokonaan kielletty. Lisäksi SVK muistuttaa, että äärimmäisen uhanalainen taimen on rauhoitettu Tornionjoessa ja sen edustan merialueella tänä vuonna kokonaan.

Lisätietoja vastuullisesta vapaa-ajankalastuksesta ja kalojen oikeaoppisesta vapauttamisesta osoitteessa www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 600 seurassa toimii yhteensä noin 50 000 kalastuksen harrastajaa.