Troolikalastusta rajoitetaan – tavoitteena silakkakiintiön tehokas hyödyntäminen
- kerttuvali
- February 18, 2016
Silakan troolikalastuksessa saadaan yleensä jonkin verran kilohailia sivusaaliina. Kuluvan vuoden alussa kilohailin sivusaaliit silakan troolikalastuksessa ovat olleet ennätyksellisen korkeat. Nykyinen kilohailin saalisosuus johtaisi ilman rajoitustoimia kilohailikiintiön täyttymiseen, jolloin taloudellisesti erittäin merkittäviä silakkakiintiöitä ei kyettäisi hyödyntämään kuin osittain. Tästä johtuen hallitus on päättänyt rajoittaa kilohailin ja silakan troolikalastusta. Kilohailin ja silakan troolikalastus kielletään valtioneuvoston asetuksella niillä […]
Read MoreOpas lähikalastuspalveluiden järjestämiseksi
- kerttuvali
- February 18, 2016
Helsingin Vanhankaupunginkosken suvannolla on kalastus otettu huomioon rantojen rakentamisessa. Siellä on hyvät puitteet järjestää esimerkiksi koululaisten kalastuspäiviä. Kuva: Jaana Vetikko, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) Lähelle kalaan -hanke on tuottanut oppaan lähikalastuspalveluiden järjestämiseksi Suomen kuntien ja kaupunkien käyttöön. Opas esittelee eri toimintamahdollisuuksia järjestää kunnan kalastuspalvelut tehokkaasti, sekä ohjeistaa uusien lähikalastuskohteiden ja -tapahtumien perustamisessa. […]
Read More