Uljuan altaalla kisattiin Suomen onkimestaruuksista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Juha Ojaharju, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

Lauantaina 12.8. Uljuan altaalla kisattu SM-onki keräsi reilut 500 kilpailijaa. Altaalle sattui ehkä yllättävänkin nihkeä päivä, koska monessa sarjassa kisa muuttui grammapeliksi. Koko kisassa nähtiin vain yksi yli kolmen kilon tulos.

Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri isännöi tämän vuoden SM-onkea ja kisa järjestettiin erityisesti hyvänä madepaikkana tunnetulla Uljuan altaalla. Altaalla oli rajoitetusti kisapaikkoja, joka johti siihen, että SM-onkeen haluavia karsittiin piirikohtaisesti ennen loppukisaa. SM-ongessa nähtiin näin ollen ainoastaan jatkoon päässeitä onkijoita.

Kilpailu, ja erityisesti kisa-alue, osoitti haastavuutensa heti käsittelyssä. Kovahko tuuli taisi haitata kalantuloa ja jokainen pikkukala muuttui äkkiä kullanarvoiseksi.

Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjan voitti yhden gramman turvin Viitasaaren Kalakavereita edustanut Sanni Niskanen. Toiseksi tuli Saarijärven Kilpa-onkijoiden Pietu Kangas ja pronssimitalin nappasi Lauri Koivusalo Itä-Päijänteen Kalakavereista.

Alle 15-vuotiaiden sarjavoiton nappasi Nestori Santasaari Kiskon Kalakerhosta ja alle 19-vuotiaiden kultamitali ripustettiin samaa kerhoa edustaneen Jere Saarisen kaulaan. Miehissä paras oli Marko Helin Toijalan Seudun Kalamiehistä. Miesveteraanien sarjan voitti Kurikan Urheilukalastajien Jukka Korpinen, joka oli ainut kolmen kilon saalisrajan ylittänyt onkija. Naisten sarjan kulta meni Oulaisten Onkijoiden Mirja Tervakankaalle ja naisveteraaneista paras oli Taimi Knuutinen Muhoksen Virkistyskalastajista.

Lisää kilpailutuloksia osoitteessa http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tulokset/.