SEA LIFEn akvaristit silakkajahdissa – vuoden haastavimman kalansiirto-operaation tarjoavat kotimaiset sillit

airistolla.affb12b3-4bc3-40e8-b56f-64d0cbaaef2d-main_image

Airistolla

Kesäkuisena tiistaina SEA LIFEn akvaristeja jännittää: olosuhteiden täytyy olla juuri oikeat, jotta silakoiden hakuoperaatio Turun Airistolta onnistuu. Koko akvaristitiimi suuntaa jo varhain aamulla kohti Länsi-Suomea toiveikkain mielin silakkajahtiin, joka toteutetaan kerran tai kaksi vuodessa. Jahti vaatii jopa kahdeksan henkilön tiimin, joten helppoa se ei missään tapauksessa ole. Nouto onnistuu vain tietynlaisista rysistä, joissa silakat eivät ole ehtineet vahingoittua pyydykseen jouduttuaan. SEA LIFEssa silakat saavat niin sanotusti jatkoaikaa, sillä ihmisravinnoksi ne ovat liian pieniä ja päätyisivät näin ollen todennäköisimmin rehuksi.

”Haastavin kalansiirto-operaatiomme on meillä ehdottomasti aina silakoiden siirto. Toisaalta se on lopulta myös yhtä palkitsevaa, kun näkee kalat meillä hyvinvoivina vaikean siirron ja karanteenijakson jälkeen.”, Merimaailman intendentti Markus Dernjatin kommentoi tyytyväisenä.

SEA LIFEssa maailman vanhimmat ja onnellisimmat akvaariosilakat?

silakat.bfb3a224-def0-478c-8d6c-1d4815b92021

Silakat

SEA LIFEssa on silakoille erityinen, juuri tätä tarkoitusta varten rakennettu kuljetussäiliö ja jopa eräänlainen hapetuslaitteisto. Merimaailmaan saavuttuaan silakat päätyvät karanteeniin useammaksi viikoksi; niillä on karanteenissa 7 000 litran allas odottamassa, jossa on tismalleen saman lämpöistä ja suolaista vettä kuin tänään tiistaina Airistolla Turun saaristossa. ”Siirron jälkeen silakat totutetaan parin viikon aikana hyvin hitaasti pohjanmeren suolapitoisuuteen, josta ne erityisesti tykkäävät. Lisäksi kalat totutetaan syömään silakoille soveltuvaa kalanruokapellettiä.”, Dernjatin kuvailee silakoiden kotiutusoperaatiota. Lopulta SEA LIFEn näyttelyyn päästyään silakoilla on erityinen rengasallas, jossa ne voivat uida samaan tyyliin kuin ulapalla.

Yllättävää kyllä silakka on yksi vaikeimmista akvaariokaloista ja vaatii erityistä huolellisuutta käsittelyssä. Silakka on lajina Dernatinin mukaan ”superherkkä”.

Merimaailmassa silakat elää porskuttavat parhaimmassa tapauksessa lähes kymmenvuotiaksi!

”Kiinnostavaa on, että meillä Helsingin SEA LIFEssa elävät mahdollisesti maailman vanhimmat akvaariosilakat; ne elävät yli kahdeksan vuotta onnellista silakan elämää”, Dernjatin kertoo ylpeänä.

Merimaailma SEA LIFE on avoinna kesäkuussa 10-20, heinäkuussa 10-20 ja elokuussa 10-19. Lipunmyyntimme sulkeutuu aina tuntia ennen aukioloaikojen päättymistä. Lisätietoja kulkuohjeista ja hinnastosta: www.sealife.fi

Kalojen ruokinnat pidetään tasatunnein klo 11.00 alkaen.

Tykkää SEA LIFEsta Facebookissa: http://www.facebook.com/sealifehelsinki

SEA LIFEn valtamerialtaan puuhia pääset seuraamaan täältä:

http://www.visitsealife.com/Helsinki/tutustu-meidän-eläimiin/seeprahai/