Pohjolan Voima suhtautuu myönteisesti vaelluskalakantojen palauttamishankkeisiin ja haluaa Iijoesta vaelluskalojen palauttamisen kärkihankkeen. Haluamme näin tukea osaltamme kansallisen kalatiestrategian toteuttamista. Pohjolan Voiman tavoitteena on painopisteen siirtäminen istutuksista vaelluskalojen luontaisen lisääntymiskierron palauttamiseen.
– Vaelluskalakantojen palauttaminen onnistuu parhaiten eri tahojen välisenä yhteistyönä. Tarvitaan myös monipuolista keinovalikoimaa, sillä aina kalatiet eivät välttämättä ole paras tai riittävä vaihtoehto, vaan niiden lisäksi tai vaihtoehdoksi tarvitaan esimerkiksi kalojen ylisiirtoja ja jokialueen tuki-istutuksia. Tavoitteena pitää olla mahdollisimman toimiva ja kustannustehokas ratkaisu, toteaa Pohjolan Voiman vesivoimayhtiön PVO-Vesivoima Oy:n toimitusjohtaja Pertti Pietinen.
Jokien kehittämistä on tarkasteltava kokonaisuutena, johon kuuluu vaelluskalojen palauttamisen lisäksi muun muassa tulvasuojelu, säännöstely, vesivoima ja sen lisärakentamismahdollisuudet, virkistyskäyttö, matkailuyritysten huomioiminen sekä ammattikalastus. Pohjolan Voima kannattaa järjestelyä, jossa osa nykyisistä kalatalousvelvoitteista muutetaan rahaksi ja käytetään kalateiden rakentamiseen, käyttöön sekä tutkimukseen.
– Toivomme, että vaelluskalakantojen palauttamisessa päästään etenemään ripeästi. Olemme valmiita osallistumaan vaelluskalatutkimuksen rahoittamiseen sekä voimalaitostemme yhteyteen rakennettavien kalateiden tai kiinniottolaitteiden suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiin, sanoo Pertti Pietinen.
Lisäksi Pohjolan Voima varmistaa osaltaan, että esimerkiksi Kollajan rakentaminen ei estäisi vaelluskalakantojen palauttamista Iijoen pääuomaan. Livojoen osalta sitoudumme etsimään sellaisen ratkaisun, joka mahdollistaa vaelluskalojen liikkumisen joessa Kollajan mahdollisen rakentamisen jälkeen.
Iijoella on viimeiset kuusi vuotta yhteistyössä tutkittu niitä keinoja, joilla vaelluskalat saataisiin palautettua jokeen. Ely-keskuksen koordinoimissa hankkeissa on laadittu suunnitelmat Iijoen voimalaitosten kalateille. Tavoitteena on rakentaa kalatie ensimmäiseksi Raasakkaan. Valmiudet käytännön työhön ovat hyvät.