KHO:n muu päätös, joka koskee Kalatalousmaksua koskeva valitus (Keltinkoski, Kymijoki)

legalimage1

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue oli aluehallintovirastoon 2.11.2010 toimittamassaan ja myöhemmin täydentämässään hakemuksessa pyytänyt aluehallintovirastoa muuttamaan vesistötoimikunnan Kymin Osakeyhtiö – Kymmene Aktiebolag -nimiselle yhtiölle 5.10.1939 myöntämässä Keltinkosken vesivoimalaitoksen rakentamista koskevassa luvassa määrätyn ankeriaskourun rakentamis- ja ylläpitovelvoitteen kalatalousmaksuksi.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto oli 27.12.2012 muuttanut Kymijoen Keltin vesivoimalaitoksen rakentamista koskevan vesistötoimikunnan 5.10.1939 antaman päätöksen nro 40 lupaehdon 5 ankeriaskourun rakentamista ja kunnossapitämistä koskevan velvoitteen.

Vaasan hallinto-oikeus oli UPM-Kymmene Oyj:n valituksen aluehallintoviraston päätöksestä enemmälti hyläten alentanut vuotuisen kalatalousmaksun määrän 7 200 euroon.

Hallinto-oikeus oli lisäksi määrännyt, että kalatalousmaksu 7 200 euroa on maksettava Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousyksikön sijaan vuoden 2015 alusta tulleelle Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalousyksikölle vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Ensimmäisen kerran maksu on suoritettava kuukauden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut (jäljempänä myös ELY-keskus) on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja aluehallintoviraston päätös saatetaan voimaan. Kalatalousmaksu on määrättävä maksettavaksi vuodesta 2013 lähtien.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Vaatimusta kalatalousmaksun määräämisestä maksettavaksi vuodesta 2013 lähtien ei tutkita. Korkein hallinto-oikeus on muutoin tutkinut asian. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja aluehallintoviraston päätös saatetaan voimaan.

KHO 1.6.2016 T 2457