Kalastuslain mukaiset yhteistyöryhmät käyntiin

VARELYn Kalatalouspalveluiden toimialueella yhteistyöryhmiä on perustettu yhteensä neljä: Kaakkois-Suomen, Uudenmaan, Lounais-Suomen ja Etelä-ja Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan yhteistyöryhmät. Viimeinen avauskokous pidettiin perjantaina 13.5. Vaasassa.

Alueelliset kalatalouden yhteistyöryhmät on kutsuttu koolle kalastuslain (379/2015) nojalla. Yhteistyöryhmä osallistuu kalatalouden järjestämiseen toimialueellaan em. laissa säädetyllä tavalla. Yhteistyöryhmän toiminnan järjestämisestä vastaa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus. Yhteistyöryhmän toimialueena on karttaliitteessä esitetty alue, joka voi muuttua mm. kalatalousaluejaon vahvistamisen jälkeen. Esityksessä kalatalousaluejaoksi ei tarvitse noudattaa tarkasti yhteistyöryhmien toimialuetta tai hallinnollisia rajoja, vaan siinä voidaan ottaa huomioon mm. vesistöalueet.

Yhteistyöryhmän asettaa Varsinais-Suomen ELY-keskus viideksi vuodeksi kerrallaan. Ensimmäinen toimikausi alkaa 1.5.2016 ja päättyy 30.4.2021.

Yhteistyöryhmän puheenjohtajana toimii ELY-keskuksen kalatalouspäällikkö tai hänen määräämänsä kalatalouden toimihenkilö. Yhteistyöryhmän sihteerinä toimii ELY-keskuksen nimeämä toimihenkilö.

Yhteistyöryhmän jäsenet edustavat yhteistyöryhmän toimialueella toimivia kalastusalueita, kalatalous- ja ympäristöjärjestöjä, tutkimusta, hallintoa ja maakuntien liittoja. Yhteistyöryhmän jäsenten taustaorganisaatiot vastaavat kaikista edustajiensa kokouskuluista.

Yhteistyöryhmän tehtävät

Yhteistyöryhmä toimii ELY-keskuksen ohjauksessa ja sen tehtävänä on avustaa kalatalousasioiden hoitamisessa, yhteistyössä ja tutkimustiedon hyödyntämisessä. Se tekee vuoden 2016 aikana esityksen kalatalousaluejaoksi ELY-keskukselle. Lisäksi se tekee aloitteita ja esityksiä kalastuksen järjestämisestä ja kalakantojen hoidosta. Yhteistyöryhmä arvioi kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmia ja niissä esitettyjä toimenpiteitä. Lisäksi yhteistyöryhmä sovittaa yhteen valtakunnallisissa kalavarojen hoitosuunnitelmissa esitettyjä toimenpiteitä alueellisiin käyttö- ja hoitosuunnitelmiin.