Turkkilaisoikeus kumosi myös YouTube-kiellon
Turkissa ankaralainen tuomioistuin on kumonnut perjantaina maan viranomaisten videopalvelu YouTubelle määräämän kiellon, kertoo turkkilainen sanomalehti Hurriyet. Eilen perustuslakituomioistuin päättyi samaan ratkaisuun mikrobologipalvelun Twitterin suhteen. Uutistoimisto Reutersin mukaan YouTuben yleinen kielto…
Turkki kumoaa Twitter-kiellon
Turkki kumoaa pari viikkoa voimassa olleen Twitter-kiellon, ilmoitetaan pääministerin kansliasta. Eilen Turkin perustuslakituomioistuin linjasi, että kielto loukkaa sananvapautta ja yksilön oikeuksia. Kielto tuli voimaan, kun Twitterissä oli julkaistu pääministeri Recep…
Amnesty International: Kreikan poliisia rapauttavat rasismi, kytkökset äärioikeistoon ja rankaisemattomuus
Kreikan poliisia vaivaa vuosia jatkunut ja syvään juurtunut rasismi, liiallinen voimankäyttö ja rankaisemattomuus ihmisoikeusloukkauksista, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Kreikan poliisin ja äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto-liikkeen väliset kytkökset ja epäilyt Kreikan poliisin…
USA:n keskuspankki huolissaan työttömyydestä
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Janet Yellen Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Janet Yellen sanoo, että Yhdysvaltain talous tarvitsee edelleen poikkeustoimia, koska kehitys työmarkkinoilla on heikkoa. Työttömyysaste on pudonnut Yhdysvalloissa nopeasti, mutta Yellenin mukaan…
International Court of Justice: Japanin on lopetettava valaanpyynti Antarktiksella
Valaita vedettiin japanilaisen kalastusaluksen kannelle Antarktiksen vesillä. Kuvaaja: Greenpeace Kansainvälinen tuomioistuin ICJ päätti tänään, että Japanin Antarktiksen vesillä harjoittama valaanpyynti ei ole tieteellistä tutkimusta. Japani itse sanoo, että sen pyytämät…
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov: Talouspakotteet aiheuttaneet vain pientä harmia
Sergei Lavrovin mukaan länsi käyttää myös epävirallisia pakotteita Yhdysvaltain ja EU:n asettamat talouspakotteet ovat aiheuttaneet Venäjälle vain pientä harmia, sanoo Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Hän kommentoi asiaa Venäjän television ykköskanavalle…
Hyväntekijämiljonääristä Slovakian uusi presidentti
Andrej Kiska pesi selvästi Slovakian pääministerin presidentinvaalissa. Kuva: Andrej Kiska Facebook Slovakian presidentiksi on valittu sitoutumaton liikemies Andrej Kiska. Hänet on tunnettu aiemmin pikemminkin perustamansa hyväntekeväisyysjärjestön kautta, ei politiikasta. Kiska…
The Guardian: Kaksi ihmistä kuoli pienkoneen maahansyöksyssä Britanniassa
Maahan syöksynyt lentokone oli tyypiltään Jak-52 (kuvassa), kertoo The Guardian. Kone oli noussut ilmaan North Wealdin lentokentältä ja se putosi Ongarin ja Writtlen väliselle alueelle. Kaksi miestä kuoli lauantaina Britanniassa,…
Sanomalehti Juventud Rebelde: Kuuba houkuttelee ulkomaisia sijoituksia verohelpotuksilla
Kuuba jatkoi lauantaina taloutensa uudistamista parlamentin hyväksyessä lakipaketin, jonka on tarkoitus houkutella maahan ulkomaisia investointeja. Kolmen kuukauden päästä voimaan astuvat uudistukset tuovat muun muassa verohelpotuksia ulkomaisille sijoittajille. Lain mukaan sijoittajien…
Instituto de Pesquisa Econômica Aplicada: Valtaosa brasilialaisista hyväksyy vähäpukeisen naisen raiskauksen
Kaksi kolmesta brasilialaisesta on sitä mieltä, että paljastavasti pukeutuva nainen ansaitsee tulla raiskatuksi, ilmenee tuoreesta kyselystä. Samassa hallituksen tutkimusinstituutin tekemässä kyselyssä valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että raiskauksia olisi vähemmän,…
Svenska Dagbladet: Ex-avustaja: Putin pitää myös Suomea etupiirinä
Vladimir Putinia ei ymmärretä lännessä, sanoo presidentin entinen avustaja Andrei Illarionov. Presidentti Vladimir Putinin entisen avustajan mukaan länsimaat eivät ole ymmärtäneet Venäjän johtajan ajattelua. Svenska Dagbladet -lehden haastatteleman Andrei Illarionovin…
U.S. Geological Survey: Maanjäristys vavisutti Kaliforniaa
Maaliskuun 29. päivä julkaistu kartta Kaliforniassa tapahtuneesta maanjäristyksestä. Kuvalähde: US Geological Survey Los Angelesia ravisteli varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa maanjäristys, jonka ei kuitenkaan tiedetä aiheuttaneen vakavia vahinkoja. Ensitietojen mukaan järistyksen…
REUTERS: Qatar ostaa aseita jättisummalla
Qatarin armeijan kalustoa Qatarin kansallispäivänä kuvattuna. Sotilaallisesti varustautuva Persianlahden maa Qatar kertoi torstaina, että se ostaa aseita lähes 17 miljardilla eurolla. Suurtilauksia saivat erityisesti yhdysvaltalainen Boeing ja eurooppalainen Airbus, mutta…
Ukraina ja IMF sopivat miljardilainasta
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sopi torstaina alustavasti 11–13 miljardin euron lainapaketista Ukrainalle. IMF:n laina on osa suurempaa liki 20 miljardin euron tukipakettia talousvaikeuksien kanssa kamppailevalle maalle seuraavien kahden vuoden aikana. IMF:n…
Turkki kielsi myös Youtuben
Turkki on kieltänyt videopalvelu Youtuben käytön. Paikallisen median mukaan kieltoa perusteltiin hallitusta vahingoittavan tiedon levittämisellä. Vain tunteja ennen kieltoa palvelussa julkaistiin äänite, jossa maan hallituksen väitetään keskustelevan armeijan johdon kanssa…