cigarettes-ash-tilt-smoking-ashtray-disgust

Parlamentin jäsenet kehottavat komissiota käyttämään kaikkia mahdollisia oikeudellisia välineitä tupakkatuotteiden salakuljetuksen estämiseksi.

Parlamentin jäsenet huomauttavat, että PMI-sopimus on osoittautunut tehottamaksi. Vaikka sopimuksen avulla onnistuttiin alkuun vähentämään salakuljetusta, nykyisin suurten tupakkayhtiöiden salakuljetettujen tuotteiden sijasta kaupataan yhä enemmän muita tuotteita, muun muassa tuotemerkittömiä savukkeita (“cheap whites”).

Parlamentin jäsenet huomauttavat päätöslauselmassaan, että tupakkatuotteiden laiton kauppa ja etenkin savukkeiden salakuljetus ja väärentäminen aiheuttavat EU:lle ja sen jäsenvaltioille tulonmenetyksiä (saamatta jääneiden tullien, arvonlisäverojen ja valmisteverojen muodossa) yli 10 miljardia euroa vuodessa.

Parlamentin jäsenet ovat huolissaan myös siitä, että Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) rahoittaminen osaksi tupakkateollisuuden vuosittaisilla maksuilla, kuten tupakkasopimuksissa mainitaan, voi johtaa eturistiriitoihin.

PMI-sopimuksen uusimisen sijaan parlamentin jäsenet kehottavat komissiota kiinnittämään huomiota EU:n tupakkadirektiivin (2014) toimeenpanoon. Tupakkadirektiivissä määritetään mm. keinoista jäljittää tupakkatuotteita EU-tasolla. Lisäksi parlamentin jäsenet kehottavat ratifioimaan Maailman terveysjärjestön (WHO) tupakoinnin torjuntaa koskevan puitesopimuksen.

Parlamentin jäsenet muistuttavat, että WHO:n puitesopimuksen mukaan sopimuspuolien on suojeltava terveydenhuoltopolitiikkaansa tupakkateollisuuden kaupallisten etujen tavoittelulta. Mepit korostavat myös, että sopimuspuolille määrättyjen velvoitteiden täyttämisen ei pidä olla tupakkateollisuuden vastuulla eikä niitä saa delegoida tälle.

Mepit kehottavat komissiota esittämään uuden lisäsäädöksen koskien tuotemerkitsemättömiä savukkeita, ottamaan käyttöön toimenpiteitä PMI-tupakkatuotteiden jäljittämiseksi ja ryhtymään oikeustoimiin kaikissa tämän valmistajan tuotteiden laittomissa takavarikointitapauksissa, kunnes kaikki tupakkatuotedirektiivin säännökset on otettu käyttöön.