op_arch01

Euroopan poliisivirasto Europol ilmoittaa panneensa toimeen kaikkien aikojen laajimman operaation järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Europolin mukaan eilen päättyneessä operaatiossa pidätettiin yli 1 000 ihmistä 34 maassa Euroopassa ja sen ulkopuolella.

Suomi osallistui operaatioon kohdentamalla valvontaa ihmiskauppaan ja omaisuusrikoksiin tällä ja viime viikolla. Keskusrikospoliisi kohdensi valvontaa Etelä-Suomen maahantulo- ja maastalähtöpaikkoihin kuten satamiin ja lentokentille.

– Kentällä toiminnasta vastasivat paikallispoliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli, kertoo rikoskomisario Jouko Ikonen keskusrikospoliisista.

Poliisi pidätti seitsemän henkilöä epäiltyinä osallisuudesta liike- ja asuntomurtoihin. Poliisi ei tavoittanut ihmiskaupasta epäiltyjä mutta tapasi muutamia mahdollisia ihmiskaupan uhreja.

– Tämä on odotettavissa oleva tulos yhden kahden päivän valvonnan aikana, Ikonen sanoo.

Ihmiskauppaa valvottiin tehostetusti viime viikon keskiviikkona, omaisuusrikoksia eilen ja toissapäivänä.

Mukana operaatio Archimedeksessä oli poliiseja kaikista 28 EU-maasta sekä Australiasta, Kolumbiasta, Norjasta, Serbiasta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista.

Operaation yhteydessä takavarikoitiin 600 kiloa kokaiinia ja 200 kiloa heroiinia. Samalla löydettiin 30 lasta, joiden epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi. Pidätettyjen joukossa on lähes 200 henkilöä, joiden epäillään osallistuneen laittoman maahantulon järjestämiseen.

EUROPOL: ORGANISED CRIME NETWORKS TARGETED IN HUGE LAW ENFORCEMENT OPERATION IN EUROPE