Somaliasta on tullut 194. valtio maailmassa, joka on ratifioinut Lapsen oikeuksien yleissopimuksen. Tämän myötä Somalia on velvoitettu edistämään kaikkia sopimuksessa lueteltuja lapselle kuuluvia oikeuksia.
Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamud allekirjoitti tänään Lapsen oikeuksien sopimuksen pääkaupungissa sijaitsevassa koulussa. Maan parlamentti oli äänestänyt ratifioimisen puolesta viime joulukuussa.
– Somalian lapsille tämä on erittäin hyvä uutinen. Heillä on nyt laillinen oikeus vaatia kaikkien oikeuksiensa toteutumista. Maan viranomaisten tulee puolestaan tehdä kaikkensa taatakseen oikeuksien täysimääräinen toteutuminen, sanoo Anne Haaranen, Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja.
– Pelastakaa Lapset jatkaa Somaliassa ponnistelujaan lasten elämän parantamiseksi. Haasteet ovat mittavat, sillä maa on yksi maailman köyhimmistä. Pitkään jatkunut konflikti ja toistuvat luonnonkatastrofit vaikeuttavat lisäksi tilannetta. Somalian liittymien Lapsen oikeuksien sopimukseen antaa kuitenkin työllemme aivan uuden perustan, toteaa Haaranen.
Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin 26 vuotta sitten YK:n yleiskokouksessa. Sopimus on maailman eniten levinnyt ihmisoikeussopimus. YK:n jäsenvaltioista vain Yhdysvallat ja Etelä-Sudan eivät ole vielä ratifioineet sopimuksen.
Somalian liittyminen sopimukseen saadaan päätöksiin Somalian toimitettua ratifiointiin liittyvät asiakirjat YK:n päämajaan New Yorkiin.
