5665437543

Brasilian poliisin mukaan liiga myy huumeita liki 20 miljoonalla eurolla viikossa. Kuva: Departamento de Polícia Federal

Kansainvälinen massiivista huumekauppaa pyörittävä rikollisliiga on paljastunut Brasiliassa. Maan poliisi kertoo määränneensä 85 ihmistä pidätettäväksi.

Liiga myy Brasilian poliisin mukaan huumeita ainakin 17 miljoonalla eurolla viikossa ja toimii 30 maassa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa.

– Tämä kartelli on operoinut jo yli 30 vuotta. Sen johtaja pitää päämajaansa Goiasin osavaltiossa, kertoi tutkintaa johtava poliisi uutissivusto G1:lle.

Poliisi on muun muassa ottanut haltuunsa kymmeniä rakennuksia ja jäädyttänyt useiden epäiltyjen pankkitilejä kaksi ja puoli vuotta kestäneessä tutkinnassa.

Poliisin mukaan liiga oli parhaillaan rakentamassa sukellusvenettä ja lentokonetta huumeiden kuljetusta varten.

Poliisi ei kerro, kuinka monta pidätystä jutussa on tehty. Liigan epäilty johtaja on yhä vapaalla jalalla.