130731_FRAME_Manning.jpg.CROP.rectangle3-large

Wikileaks-vuotaja Bradley Manning

USA:ssa sotaoikeus on tuominnut Wikileaks-vuotaja Bradley Manningin 35 vuodeksi vankeuteen. Syyttäjä oli vaatinut 60 vuoden vankeutta. Enimmäisrangaistus olisi voinut olla 90 vuotta vankeutta.

Lisäksi Manning erotetaan asevoimista. Hänen tuomiostaan lyhennetään se lähes neljän vuoden aika, jonka hän on jo ollut vangittuna.

Manning oli todettu syylliseksi yhteensä 20 syytteeseen. Häntä syytettiin muun muassa vakoilusta ja varkauksista.

Manning on pyytänyt tekoaan anteeksi. Hän luovutti satojatuhansia Yhdysvaltain salaisia asiakirjoja vuotosivusto Wikileaksille.