Black-oil-barrels-with-mark-on-white-background

Monet asiantuntijatahot ovat arvioineet, että öljymarkkinat ovat nykyistä paremmin tasapainossa vasta kuluvan vuoden toisella puoliskolla. Vuoden alkupuoliskolla vallitsee raakaöljyn selkeä ylitarjonta. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että ylitarjonta saattaa viedä öljyn hinnan uuteen alamäkeen. Yhdysvalloissa raakaöljyvarastot ovat täyttymässä, minkä jälkeen öljy toimitetaan suoraan markkinoille.

Brent-raakaöljyn hinta laski viime kesäkuusta lähtien tämän vuoden tammikuuhun yli 50 prosenttia. Tammikuun puolivälin jälkeen hinta oli alle 50 dollaria barrelilta. Helmikuun alun lyhyen hinnan nousun jälkeen raakaöljyn hinta on taas laskenut, ja Brent-raakaöljyn hinta oli maaliskuun puolivälissä noin 53 dollaria barrelilta.

Maaliskuun öljymarkkinaraportissa IEA:n öljyn kysynnän kasvuennuste nousi hieman edelliskuukaudesta. Kysyntäennuste tälle vuodelle on 93,5 miljoonaa barrelia päivässä, jolloin kasvua viime vuodesta olisi 1,0 miljoonaa barrelia päivässä. Öljytynnyri eli barreli on 159 litraa.

Yhdysvaltain öljyvarastot ovat edelleen kasvaneet, ja niissä on tällä hetkellä noin 445 miljoonaa barrelia raakaöljyä. Normaalisti määrä tähän aikaan vuodesta on keskimäärin reilut 350 miljoonaa barrelia. Yhdysvallat on myös ainoa öljyntuottaja, jolla on runsaasti ylimääräistä tuotantokapasiteettia. Yhdysvaltalaisen raakaöljyn viitelaadun eli WTI-laadun hintaero Pohjanmeren Brent-laatuun onkin ennätysmäisen korkea, 10 dollaria barrelilta. Vastaavasti WTI:n hinta, 43 dollaria barrelilta, on alhaisin hinta kuuteen vuoteen.

Yhdysvaltojen raakaöljyn tuotanto, erityisesti liuskeöljyn tuotanto, ei ole paljoa vähentynyt öljyn hinnan laskusta huolimatta. IEA arvioi, että raakaöljyn hinta ei ole laskenut niin paljoa, että liuskeöljyn tuotanto hidastuisi.

Markkinoiden arviot raakaöljyn hintakehityksestä vaihtelevat suuresti. Yhdysvaltain energiahallinto EIA ennustaa maaliskuun energiakatsauksessaan Brent-raakaöljylaadun hintakeskiarvon olevan tänä vuonna 59 dollaria barrelilta ja ensi vuonna 75 dollaria barrelilta. Ennusteen mukaan Brent-laadun ja WTI-laadun hintaero on noin seitsemän dollaria barrelilta tänä vuonna ja noin viisi dollaria ensi vuonna.

Keskeisten öljytuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat viimeisen kuukauden aikana laskeneet bensiinin maailmanmarkkinahintaa lukuun ottamatta. Bensiini maailmanmarkkinahintaan vaikuttaa lähestyvä kesän autoilukausi, joka lisää bensiinin kysyntää.

Bensiinin maailmanmarkkinahinta oli maaliskuun puolivälissä noin 590 dollaria tonnilta ja dieselöljyn noin 520 dollaria tonnilta. Kevyen polttoöljyn maailmanmarkkinahinta oli noin 510 dollaria tonnilta ja raskaan polttoöljyn hinta noin 290 dollaria tonnilta.