1376127193_081872_1376127431_noticia_normal

Espanjassa ja Ranskassa on hajotettu ihmiskaupasta epäilty salakuljetusrinki ja yli 70 ihmistä on pidätetty, kertoo Espanjan poliisi. Kuva: Espanjan Poliisi

Ringin epäillään salakuljettaneen kiinalaisia Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Rinki veloitti kultakin salakuljettamaltaan ihmiseltä noin 50 000 euroa väärennetyistä henkilöllisyystodistuksista ja kuljetuksesta pois Kiinasta. Joihinkin salakuljetustapauksiin liittyi myös seksuaalista hyväksikäyttöä.

Ringin johtohahmot toimivat poliisin mukaan Barcelonassa Espanjassa.

i_20130809_12

Pidätyksien yhteydessä takavarikoitua materiaalia. Kuva: Espanjan Poliisi

Salakuljettajien käyttämä reitti kulki Kiinasta Espanjaan ja siitä eteenpäin Britanniaan tai Yhdysvaltoihin.

Pidätyksiä tehtiin 51 Espanjassa ja 24 Ranskassa. Poliisi tutki ringin toimintaa yli kaksi vuotta ja kuvailee tutkimuksia monimutkaisiksi.