CC-BY-4.0: © European Union 2019 – Source: EP
Mepit toteavat päätöslauselmassaan, että EU:n tulisi pysyä avoimena mahdollisuudelle asettaa uusia pakotteita Venäjälle, mikäli maa jatkaa kansainvälisen oikeuden rikkomista.
Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina EU:n ja Venäjän poliittisia suhteita arvioivan päätöslauselman äänin 402 puolesta, 163 vastaan, 89 tyhjää.
Pakotteita tulee tarvittaessa jatkaa
Mepit huomauttavat päätöslauselmassaan, että EU:n ja Venäjän välille on syntynyt vuoden 2015 jälkeen uusia jännitteitä, joita ovat aiheuttaneet muun muassa Venäjän toimet Syyriassa, puuttuminen asioihin Libyassa ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä aggressiiviset toimet Ukrainassa. Mepit pitävät huolestuttavana Kremlin tukea EU:n vastaisille puolueille ja äärioikeistoa edustaville liikkeille. Lisäksi mepit ilmaisevat huolensa Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa vaaleihin ja maan ihmisoikeusrikkomuksista.
Ottaen huomioon nämä kansainvälisen oikeuden rikkomukset mepit korostavat, että EU:n tulisi olla valmis asettamaan uusia pakotteita, erityisesti henkilöihin kohdistuvia pakotteita, Venäjälle. Mepit huomauttavat lisäksi, että pakotteiden tulisi olla oikeassa suhteessa Venäjän aiheuttamiin uhkiin. Viime joulukuussa neuvosto pidensi taloudellisten pakotteiden kestoa 31.7.2019 saakka.
Yhteistyötä globaalien haasteiden osalta
Päätöslauselmassa korostetaan, että EU:n tulisi tarkastella uudestaan nykyistä kumppanuus- ja yhteistyösopimusta ja rajoittaa yhteistyötä Venäjän kanssa yhteistä etua koskeviin aloihin. Maailmanlaajuiset haasteet kuten ilmastonmuutos, energiaturvallisuus, digitalisaatio ja terrorismin torjunta edellyttävät valikoivaa yhteistyötä Venäjän kanssa.
Mepit toteavat, että tiiviimmät suhteet olisivat mahdolliset vain, jos Venäjä panee toimeen nk. Minskin sopimukset itäisen Ukrainan sotatoimien lopettamisesta ja alkaa noudattaa kansainvälistä oikeutta.
Valeuutisten torjuminen
Mepit tuomitsevat Venäjän tiedustelupalvelujen disinformaatiokampanjat ja kyberhyökkäykset, joilla on pyritty lisäämään jännitteitä EU:ssa. He ovat huolissaan, että EU:n vastaus propagandaa ja disinformaatiota vastaan ei ole riittävä ja toteavat, että toimia on lisättävä erityisesti ennen toukokuun 2019 EU-vaaleja.
Uhka naapureille
Euroopan parlamentti tuomitsee EU:n jäsenvaltioiden ilmatilan loukkaukset erityisesti Baltian alueella, jossa Venäjä on toistuvasti loukannut maiden aluevesiä ja ilmatilaa.
Nord Stream 2
Päätöslauselmassa korostetaan lisäksi, että Nord Stream 2 -hanke saattaa lisätä EU:n riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista ja näin uhata EU:n sisämarkkinoita.
Kommentti
Esittelijä Sandra Kalniete (EPP, Latvia) sanoi: ”Mukavan ja diplomaattisen kielenkäytön aika on ohi. Niin kauan kuin Venäjä jatkaa miehittämistä Ukrainassa sekä hyökkäyksiään Euroopan maita vastaan, ovat mahdollisuudet yhteistyölle Venäjän kanssa hyvin rajoitetut.”