N5svxtZ7Jl

Kuva: Femen Org/Anna Gutsol

Aktivistiryhmä Femenin mukaan sen hallussa ei ole ollut aseita. Se pitää mahdollisena, että käsiase ja kranaatti laitettiin toimistoon, kun jäsenet olivat poissa.

Ukrainan poliisi sanoo löytäneensä aseita aktivistiryhmä Femenin toimistosta Kiovasta. Femen kiistää, että sen hallussa olisi ollut aseita.

Kiovan poliisi kertoi lausunnossaan, että poliisille oli soittanut tuntematon henkilö, jonka mukaan kaupungissa sijaitsevaan toimistoon on sijoitettu räjähteitä. Soittajan antamassa osoitteessa sijaitsee Femenin tilat. Paikalle lähetettiin pommiryhmä.

– Etsinnän aikana viranomaiset takavarikoivat esineitä, jotka vaikuttivat käsiaseelta ja kranaatilta, lausunnossa kerrotaan mainitsematta Femeniä nimeltä.

EcY1kfxg9V

Kuva: Femen.org/ Anna Gutsol

Femenin Ukrainan-johtaja Anna Gutsol kertoo uutistoimisto AFP:lle, että käsiaseen ja kranaatin lisäksi poliisi on sanonut löytäneensä Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Venäjän ortodoksikirkon päämiehen patriarkka Kirillin kuvat.

– Tämä on provokaatio. Meillä ei ollut mitään aseita, Gutsol sanoo.

Hänen mukaansa on mahdollista, että aseet käytiin laittamassa toimistoon, kun aktivistit olivat poissa.

Femenin mukaan koko asia oli suunniteltu ennakkoon ja päämääränä on hillitä aktivistien toimintaa. Poliisi oli pyytänyt aktivisteja poistumaan hetkeksi pommiepäilyksen takia.