25+tymoshenko

Julia Tymoshenko selittää Twitterissä, että nettiin vuodetulla tallenteella hänen puheitaan on editoitu. Samalla hän lähettää terveisiä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:lle ja pyytää anteeksi kiroiluaan. Kuva: Twitter

Ukrainan entinen pääministeri Julia Tymoshenko ilmoitti tiistaina, että Venäjän valtion television maanantai-iltana esittämää kiistanalaista puhelutallennetta on käsitelty. Tallenteella Tymoshenko sanoo, että venäläiset ja heidän johtajansa pitäisi tappaa.

Tymoshenkon väitetään keskustelevan tallenteella Krimin tilanteesta venäjäksi ukrainalaisen kansanedustaja Nestor Shufrychin kanssa.

Entinen pääministeri on myöntänyt, että tallenteella kuuluva ääni on hänen. Tymoshenkon mukaan hänen kommenttejaan on kuitenkin manipuloitu.

Uhoa ja tappamispuheita

Entinen pääministeri sanoo videopalvelu YouTubeen ladatulla tallenteella, että on aika tarttua aseisiin ja tuhota nämä pirun “katsapit” yhdessä johtajansa kanssa.

Katsap on ukrainalainen haukkumasana, joka tarkoittaa venäläisiä.

Tymoshenko sanoo tallenteella, että jos hän olisi vallassa, niin Venäjä ei olisi pystynyt ottamaan Krimin niemimaata haltuunsa.

– Olen pahoillani, että en voi olla siellä, enkä ole näiden tapahtumien johdossa. Silloin heillä ei olisi ollut mitään v**** mahdollisuutta ottaa Krimiä.

Tymoshenko kiroilee nauhalla ja sanoo, että hän olisi etsinyt keinon tappaa venäläiset.

– Toivon, että voin käyttää kaikkia suhteitani ja kaikkia keinojani, jotta saan koko maailman nousemaan niin, että Venäjästä ei jäljelle edes poltettua maata, Tymoshenko uhoaa tallenteella.

Puhetta leikattu ja liimattu?

Kun Shufrychin ja Tymoshenko keskustelevat Ukrainan 8 miljoonasta venäjänkielisestä kansalaisesta, niin Tymoshenko sanoo, että heidät pitäisi tappaa ydinaseilla.

Tymoshenkon mukaan kyseinen nauhalla kuuluva kommentti on montaasi. Käytännössä se tarkoittaa, että kommentti olisi leikattu useasta palasesta.

– Tosiasiassa sanoin, että Ukrainassa olevat venäläiset ovat ukrainalaisia. Hei vaan FSB:lle, Tymoshenko selittää puheitaan Twitterissä ja lähettää terveisensä Venäjän tiedustelupalvelulle.

Lisäksi hän pyytää anteeksi kiroiluaan.