399px-Norwegian_businessman_Olav_Thon_at_Karl_Johan_18_September_2010_(crop)

Olav Thon

Norjan rikkain mies Olav Thon on päättänyt luovuttaa merkittävän osuuden rahoistaan hyväntekeväisyyteen.

Thon, 90, luovuttaa osuutensa kiinteistösijoitusyhtiöstään perustamansa hyväntekeväisyysjärjestön käyttöön. Osuuden arvo on arviolta 950 miljoonaa euroa.

Maanviljelijäperheestä lähtöisin oleva Thon aloitti omaisuutensa keräämisen tyhjästä 1950-luvulla. Nykyään hänen omaisuutensa arvioidaan noin 3,2 miljardin euron suuruiseksi.

Thon on iästään huolimatta näkyvä hahmo Norjan julkisessa elämässä. Viime vaaleissa hän tuki Norjan oikeistopopulistista edistyspuoluetta. Hän on myös julkisesti kannattanut Norjan korkeaa verotusta.

Thonin hyväntekeväisyyssäätiö tukee esimerkiksi lapsia ja nuoria ja pyrkii parantamaan heidän tietoisuuttaan Norjan luonnosta.