6734264783674

Delawaren Little Miss Hispaniciksi valittu 7-vuotias Jakiya McKoy menetti tittelinsä, koska hänen ei uskota olevan oikea latino. Kuvaoikeudet: el-Tiempo Hispania

Latinolapsimissiksi Yhdysvaltain Delawaren osavaltiossa kruunattu 7-vuotias Jakiya McKoy on menettänyt kruunun etnisestä taustastaan nousseiden epäilyjen vuoksi. Arvostelijoiden mukaan McKoy ei kelpaa latinomissiksi, koska ei ole aito latino.

Lapsimissikandidaattien on oltava vähintään 25-prosenttisesti latinoita, jotta he olisivat kilpailukelpoisia. Jakiya McKoyn mukaan hänen nyt jo edesmennyt isoäitinsä oli kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta, mutta asui Yhdysvalloissa laittomasti, joten tämän syntymäpaikasta ei ole todistetta.

eliana

Tiffany Ayala julistettiin uudeksi Little Miss Hispanic 2013 missiksi sen jälkeen kun McKoy menetti kruununsa. kuvaoikeudet: el-Tiempo Hispania

Little Miss Hispanic -kilpailun järjestäjät päättivät viedä McKoylta missikruunun sen jälkeen, kun muutama muu kilpailija väitti tämän tunnustaneen, ettei ole oikeasti latino. Missikruunun riistäminen sytytti rotukeskustelun, sillä päätöstä kritisoivien mielestä todellinen syy oli se, että McKoy on musta.

– Pohjimmiltaan kyse on epäkunnioittavasta suhtautumisesta mustiin naisiin, sanoo Daniel Jose Older, joka on vedonnut Jakiya McKoyn missitittelin puolesta ja syyttää kisajärjestäjiä rasismista.

Kisajärjestäjät kuitenkin kiistävät väitteet.

– Kyse ei ole ihonväristä. Kaikki tietävät, että on eri värisiä ja kokoisia latinoita, sanoo kisaa järjestävä Maria Perez.

Perezin mukaan McKoy saa kruununsa takaisin, jos pystyy esittämään todisteet etnisestä taustastaan.