Potilaita hoidetaan covid-osastolla Teféssä, Amazonin alueella. Kuva: Diego Baravelli

Lääkärit Ilman Rajoja vaatii Brasilian viranomaisia tunnustamaan kriisin vakavuuden ja aloittamaan toimia, joilla estetään tarpeettomien kuolemien jatkuminen.

Vaikka Brasilian COVID-19-hätätila alkoi jo yli vuosi sitten, julkinen terveydenhuolto ei ole vieläkään pystynyt vastaamaan tilanteeseen tehokkailla, keskitetyillä ja koordinoiduilla toimilla. Taustalla on poliittisen tahdon puute, joka tappaa tuhansia brasilialaisia.

Lääkärit Ilman Rajoja vaatii Brasilian viranomaisia tunnustamaan kriisin vakavuuden ja aloittamaan toimia, joilla estetään tarpeettomien kuolemien jatkuminen.

Maailmanlaajuisesti 11 % vahvistetuista koronavirustartunnoista todettiin viime viikolla Brasiliassa, mutta maan osuus kuolemantapauksista oli jopa yli 26 %.

Huhtikuun 8. päivänä yhden vuorokauden aikana raportoitiin jopa 4 249 COVID-19-taudin aiheuttamaa kuolemaa ja 86 652 tartuntaa.

Nämä valtavat luvut ovat selkeä esimerkki viranomaisten epäonnistumisesta kriisin hoidossa. Viranomaiset eivät ole kyenneet suojelemaan brasilialaisia taudilta.

“Kansanterveyteen liittyvistä toimista on tullut Brasiliassa poliittinen taistelukenttä,” sanoo lääkäri Christos Christou, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kansainvälinen presidentti. ”Tämän seurauksena tieteeseen perustuvat päätökset mielletään ennemmin poliittisiksi mielipiteiksi sen sijaan, että ne nähtäisiin keinona suojella yksilöitä ja yhteisöjä COVID-19-taudilta.”

“Liittovaltion halitus on lähes kokonaan kieltäytynyt omaksumaan tieteeseen perustuvia, kattavia kansanterveysohjeistuksia. Brasilian sairaanhoitohenkilöstön tehtäväksi on jäänyt hoitaa kaikista sairaimpia teho-osastoilla ja improvisoida ratkaisuja, kun sairaalasängyt loppuvat kesken,” jatkaa Christou. ”Tämä on lähestulkoon kaatanut koko terveydenhuoltojärjestelmän.”

“Brasilian koronatoimien pitää alkaa yhteisöissä, eikä teho-osastolla,” sanoo Meinie Nicolai Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöstä. ”Hoitovälineiden, kuten hapen, rauhoittavien lääkkeiden ja suojavarusteiden, tulee olla saatavilla siellä, missä niitä tarvitaan. Sen lisäksi maskien käyttöä, turvavälejä, hygieniatoimenpiteitä ja liikkumisrajoituksia pitää edistää ja soveltaa yhteisöissä paikallisen epidemiatilanteen mukaisesti.”

Haasteiden taustalla monenlaisia tekijöitä

Brasiliassa on yhteensä 27 osavaltiota, ja viime viikolla jopa 21 osavaltion pääkaupungin teho-osastot olivat täynnä. Sairaaloissa on maanlaajuista puutetta vakavasti sairastuneiden potilaiden hoidossa käytetystä hapesta ja rauhoittavista lääkkeistä, joita käytetään intuboimisen yhteydessä. Työntekijämme ovat nähneet, kuinka sellaiset potilaat, jotka olisivat muuten saattaneet selvitä, ovat jääneet ilman oikeanlaista hoitoa.

“Työntekijämme kohtasivat alkuvuodesta Amazonasin alueella koronaviruksen aiheuttamaa tuhoa, ja nyt tästä on tullut uusi todellisuus valtaosassa Brasiliaa,” sanoo Pierre Van Heddegem, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön COVID-19-projektin hätäkoordinaattori Brasiliassa. ”Yhteistyön ja suunnitelmallisuuden puute liittovaltion ja paikallistoimijoiden välillä on johtanut kuolemantapauksiin.”

“Sen lisäksi, että potilaat kuolevat ilman mahdollisuutta saada hoitoa, sairaanhoitohenkilöstö on uupunutta ja kärsii vakavista psykologisista ja emotionaalisista traumoista työolosuhteidensa takia,” sanoo Van Heddegem.

Haasteita pahentaa entisestään pula paikallisista terveydenhuoltoalan ammattilaisista. Tästäkin huolimatta ulkomaiset työntekijät – ja jopa brasilialaiset, joilla on ulkomailla suoritettu tutkinto – eivät saa työskennellä Brasiliassa.

Yhteisöissä leviävä valtava disinformaation määrä ruokkii entisestään tartuntojen ja kuolemien määrää. Maskeja, turvavälejä ja liikkumisrajoituksia vieroksutaan ja politisoidaan. Poliitikot mainostavat malarialääke hydroksiklorokiinia ja loislääke ivermektiinia eräänlaisina ihmelääkkeinä koronapandemiaan, ja lääkärit määräävät niitä sekä sairauden ehkäisyyn että sen hoitoon.

Tilannetta ei lainkaan helpota Brasilian hidas rokotustahti. Maa, joka rokotti aikoinaan 92 miljoona ihmistä sikainfluenssaa vastaan vain kolmessa kuukaudessa vuonna 2009, on onnistunut rokottamaan vasta 11 % kansalaisistaan yhdellä rokoteannoksella. Tämä uhkaa miljoonia henkiä niin Brasilian sisällä kuin sen ulkopuolellakin, sillä maan sisällä leviää tällä hetkellä jopa yli 90 koronavirusmuunnosta.

Lääkärit Ilman Rajoja aloitti avustustoiminnan Brasiliassa vuonna 1991, aluksi vastauksena koleraepidemiaan ja suureen määrään malariatapauksia. Huhtikuussa 2020 aloitimme COVID-19-työmme kodittomien ihmisten parissa São Paulossa. Siitä lähtien ryhmämme ovat työskennelleet kahdeksassa Brasilian osavaltiossa ja tukeneet yli 50:tä terveydenhuoltolaitosta keskittyen yhteisön haavoittuvimpien jäsenten hoitamiseen. Pandemian edetessä olemme laajentaneet painopistettämme tukemaan terveydenhuoltojärjestelmiä, jotka ovat hauraita ja joilla ei ole kykyä tarjota hoitoa valtavalle määrälle koronavirukseen sairastuneita ja kuolleita brasilialaisia. Tuemme tällä hetkellä paikallisia palveluita COVID-19-potilaiden hoidossa Pohjois-Brasiliassa, Rondônian, Roraiman ja Amazonasin osavaltioissa.