Kuvaoikeudet: QwikGistNigeria
Pommi-iskut Kadunan kaupungissa Nigeriassa ovat tappaneet lähes sata ihmistä.
Ensimmäinen iskuista tapahtui vilkkaalla kauppapaikalla. Poliisin mukaan iskussa kuoli ainakin 32 ihmistä. Pian ensimmäisen iskun jälkeen kaupungissa räjähti myös toinen pommi, jossa kuoli uutistoimisto Reutersin mukaan jopa 50 ihmistä.
Reuters oli saanut uhriluvun paikalliselta Punaisen ristin työntekijältä.
Reutersin mukaan ensimmäinen iskuista oli suunnattu imaami Dahiru Bauchiakohtaan.
Bauchi on arvostellut julkisesti ääri-islamilaisen Boko Haram -järjestön toimintaa.
Nigeriassa on sattunut viime vuosina useita tuhoisia pommi-iskuja ja muita väkivallan tekoja, joiden tekijöinä on ollut juuri Boko Haram. Järjestö on vastuussa myös huhtikuun lopulla tapahtuneesta 276 koulutytön kaappauksesta.
Keskiviikkojen iskujen tekijöistä ei ole toistaiseksi tietoa.
REUTERS: Bombs in north Nigeria’s Kaduna kill at least 82