Angela_Kane_at_Nagasaki_Peace_Memorial_Ceremony

YK:n aseistariisuntatoimiston UNODA:n johtaja Angela Kane

Yhdysvaltojen viranomaiset pohtivat, voisiko maa ohittaa YK:n turvaneuvoston ja aloittaa ilmaiskut Syyriaan samaan tapaan kuin Kosovossa vuonna 1999. Asiasta kirjoittaa sanomalehti New York Times.

Venäjä ja Kiina ovat veto-oikeudellaan estäneet Syyrian konfliktin tuomitsevat päätöslauselmat. Myös Kosovon tapauksessa Venäjä vastusti tilanteeseen puuttumista.

YK:n aseistariisuntatoimiston UNODA:n johtajan Angela Kanen odotetaan saapuvan Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen tänään. Kanen on määrä painostaa Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa antamaan maassa oleville YK:n tarkastajille lupa tutkia keskiviikkona tapahtunutta iskua, jossa on saatettu käyttää kemiallisia aseita.

Yhdysvallat pitää neljä sotalaivaa Välimerellä Syyrian sisällissodan takia. Yhden aluksen oli alun perin määrä palata kotisatamaan Virginiaan, mutta sen lähtö on nyt peruttu, kertoo puolustushallinnon virkamies nimettömänä.

Kaikki laivat on aseistettu risteilyohjuksilla. Lähteen mukaan laivasto ei ole saanut kuitenkaan määräystä valmistautua sotilaallisiin toimiin Syyriaa vastaan.

New York Times: Air War in Kosovo Seen as Precedent in Possible Response to Syria Chemical Attack