Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry on myöntänyt valokuva-alan Finnfoto-palkinnon vuonna 2015 kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salolle. Suomen Messusäätiön rahoittama 3000 euron arvoinen palkinto luovutetaan voittajalle Kuva&Kamera 2015 -tapahtumassa Messukeskuksessa Helsingissä perjantaina 6.3.2015 klo 11.30.
Finnfoto-palkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävästi vaikuttanut suomalaisen valokuvauksen kehitykseen sekä luonut edellytyksiä valokuvan arvostuksen lisäämiselle.
Kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salo (s. 1953, Hämeenlinna) on suorittanut Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksen valokuvauslinjan tutkinnon vuonna1984. Taiteen tohtoriksi hän väitteli Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 1997.
Tampereen yliopistossa toimittajan tutkinnon (sosionomi) 1979 suorittanut Merja Salo oli Suomen Tietotoimiston ulkomaantoimittajana 1980-1988 ja vapaana valokuvaajana sekä kirjoittajana 1988-93. Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professoriksi Merja Salo nimitettiin 1994, jossa toimessa hän jatkaa edelleen.
Valokuvaajana ja myös kirjoittajana professori Merja Salo on todellinen moniottelija. Kattavan opetus- ja tutkimusuran ohella hän on muun muassa tuottanut runsaasti valokuvaa ja valokuvausta monista näkökulmista käsitteleviä ja valottavia artikkeleita, joita on julkaistu muun muassa lukuisissa lehdissä ja kirjoissa.
Monipuolisena valokuva-alan tutkijana ja kouluttajana arvostettu Merja Salo on ollut myös suosittu luennoitsija muissa alan oppilaitoksissa kuten Helsingin Yliopiston viestinnän laitoksella ja Lahden muotoiluinstituutissa.
Valokuvaajana Merja Salo on toteuttanut niin omia valokuvanäyttelyitään kuin osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin.
Tällä hetkellä tutkimusvapaalla oleva professori Merja Salo työstää kirjaa suomalaisen valokuvauksen digitalisoitumisen historiasta. Sen on tarkoitus ilmestyä syksyllä 2015.
Kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salo on 18. Finnfoto-palkinnon saaja. Aikaisemmat palkitut ovat Matti J. Kaleva, Mikko Pekari, Tuomo-Juhani Vuorenmaa, Salme Simanainen, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Rashid Nasretdin, Leena Saraste, Jukka Kukkonen, Sakari Nenye, Lassi Rautiainen, Pekka Punkari, Boris Fagerström, Juha Suonpää, Kari Kuukka, Benjam Pöntinen ja Laura Luostarinen. Finnfoto-palkinnon arvo on 3000 euroa ja sen rahoittaa Suomen Messusäätiö.
Vuonna 1970 perustettu Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry edistää valokuvataidetta ja -kulttuuria ja toimii etenkin ammattivalokuvaajien arvostuksen ja aseman parantamiseksi sekä edistää valokuvaajien yhteistyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.