syria_location_map3-svg

Yhdysvaltain johtaman liittouman on tutkittava siviilikuolemiin johtaneet iskut sekä julkaistava selvitysten löydökset, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaati keskiviikkona. Amnesty on tutkinut yksitoista liittouman iskua, joissa arvioidaan kuolleen noin 300 siviiliä. Iskut on tehty kaksi vuotta Syyriassa jatkuneen Isisin vastaisen operaation aikana.

Yhdysvaltain viranomaiset eivät ole vastanneet kysymyksiin, jotka Amnesty lähetti syyskuussa maan puolustusvoimille Syyriassa tehdyistä ilmaiskuista. Kysymykset pohjatuvat muistioon, jossa Amnesty analysoi Yhdysvaltain johtaman liittouman iskuja Syyriassa. Muistion mukaan Yhdysvallat on saattanut laiminlyödä varotoimia siviilien suojelemiseksi sekä tehdä laittomia iskuja, joissa on kuollut ja haavoittunut siviilejä. Osa iskuista saattaa olla suhteettomia tai muuten summittaisia.

“Pelkäämme, että Yhdysvaltain johtama liittouma aliarvioi merkittävästi operaatioiden aiheuttamaa vahinkoa siviileille Syyriassa. Yhdysvaltain viranomaisten on aika selvittää liittouman iskujen tuhot Syyriassa kattavasti. Tähän tarvitaan riippumaton ja puolueeton selvitys, jotta mahdolliset kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkaukset saadaan selville ja julki”, Amnestyn Beirutin-toimiston tutkimustyön varajohtaja Lynn Maalouf.

Amnesty analysoi selvitystään varten syyrialaisten järjestöjen julkaisemia tietoja, mediaraportteja, satelliittikuvia, valokuvia sekä videoita. Lisäksi Amnesty haastatteli silminnäkijöitä silloin, kun se oli mahdollista. Näiden tietojen pohjalta tutkittiin yhtätoista liittouman hyökkäystä. Amnestyn mukaan tutkituissa iskuissa on kuollut noin 300 siviiliä, mutta koalitio on myöntänyt vain yhden siviiliuhrin.

Paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen ja sotaa tarkkailevien järjestöjen tiedot viittaavat siihen, että liittouman  kaksi vuotta jatkuneen operaation aikana on kuollut 600–1000 siviiliä. Tuoreimmat tutkitut tapaukset olivat kesä-heinäkuulta, kun liittouma teki iskuja kolmeen kylään Manbijin alueella Aleppon maakunnassa. Yli sadan siviilin arvioidaan kuolleen näissä iskuissa. Iskuista tuhoisin tapahtui 19. heinäkuuta Al-Tukharin kylässä. Siinä kuoli ainakin 73 siviiliä, joista 27 oli lapsia. Tämän arvioidaan olleen siviiliuhreiltaan tuhoisin isku koko liittouman Syyria-operaation aikana.  Liittouman toimintaa johtava Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämaja tutkii iskua.

Siviilien suojelu on muistettava Mosulin takaisinvaltauksessa

Huoli korkeasta siviiliuhrien määrästä on erityisen ajankohtainen nyt, kun Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot osallistuvat Mosulin kaupungin valtaukseen Irakissa. Liittouma antaa Mosulin operaatiolle ilma- ja maatukea.  Ilmaiskujen määrä nousee todennäköisesti Mosulin valtauksen yhteydessä. Mosul on myös huomattavasti suurempi väestömäärältään kuin Syyriassa sijaitseva Manbij, jonka Isisiltä valtaamisen yhteydessä tehdyissä ilmaiskuissa kuoli ainakin 200 syyrialaista siviiliä.

Siksi on erityisen tärkeää, että liittouman toimintaa johtavat Yhdysvaltain asevoimat kertovat avoimesti sotatoimien vaikutuksista siviileille.

”On keskeistä, että liittouma noudattaa tarkasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta muun muassa noudattamalla kaikkia mahdollisia varotoimia siviilien suojelemiseksi sekä minimoivat siviilikodeille ja -infrastruktuurille aiheutuvat vahingot”, Maalouf sanoo.  

Amnestyn aiemmat tutkimukset Pakistanissa ja Afganistanissa ovat osoittaneet, että Yhdysvaltain asevoimat ei ole tutkinut tarpeeksi huolellisesti mahdollisia humanitaarisen oikeuden loukkauksia tai ottanut vastuuta siviiliuhreista. Puutteet ovat ristiriidassa kansainvälisten standardien kanssa sekä presidentti Barack Obaman heinäkuussa 2016 antaman siviiliuhreja koskeneen presidentin asetuksen kanssa. Sen tarkoitus oli vahvistaa iskujen jälkeistä tutkintaa sekä antaa korvauksia uhreille.

Amnesty on julkaissut aiemmin tutkimuksia ihmisoikeusloukkauksista ja kansanvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksista, joihin Syyrian sodan osapuolet ovat syyllistyneet. Viime viikolla järjestö julkaisi selvityksen Syyrian hallinnon ja sen liittolaisen Venäjän toimista Aleppon kaupungissa.

Se on luettavissa tämän linkin takaa:

https://www.amnesty.fi/ykn-toimittava-siviilien-puhdistusten-lopettamiseksi-aleppossa/