Laura Airaksinen Suomen Ratsastajainliiton puheenjohtajaksi

Suomen Ratsastajainliiton jäsenyhdistysten ja -tallien edustajat kokoontuivat sunnuntaina sääntömääräiseen syyskokoukseen Helsinkiin. Kokouksessa käytiin hallitusvaalit, hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2015 sekä palkittiin ansioituneita.

Henkilövaaleissa liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimieleisesti Laura Airaksinen – ensimmäisenä äänestyksessä valittuna naispuheenjohtajana. Airaksinen on toiminut tähän asti varapuheenjohtajana ja siirtyy nyt Jukka-Pekka Leskisen tilalle.

– Jäsenistön juuri hyväksymä uusi strategia linjaa hyvin tulevia vuosia ja tehtäviä linjauksia. Haasteena on uuden kasvukäyrän löytäminen, mikä on elinehto koko toiminnan tulevaisuudelle, Airaksinen toteaa.

Airaksinen on muuramelainen kauppatieteiden maisteri ja Pikonlinna Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja. Hän on vastannut hallitustyössä mm. Hyvä hallintotapa -projektista ja hänellä on vankka seuratoiminta-, hevos- ja ratsastustausta. 

Hallituksesta erovuorossa olivat Marjukka Manninen ja Johanna Örndahl, joista jälkimmäinen asettui uudelleen ehdolle. Lisäksi valittiin yksi jäsen Airaksiselta jäävälle yksivuotiskaudelle.

Hallitukseen valittiin tasaäänin 282 kolmivuotiskaudelle Johanna Örndahl ja Sofia Vikman. Airaksisen yksivuotiskaudelle tulee Susanna Kallioinen 272 äänellä.

Örndahl on toiminut vuosia Cool Riders ry:n hallituksessa. Hänellä on laaja kokemus lajista harraste- ja kilparatsastajana sekä hevosenomistajana. Hän tuo hallitukseen myös liike-elämän asiantuntemusta ja kokemusta rahoitusasioista ja henkilöstötoiminnasta.

Kokoomuksen kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden maisteri, Sofia Vikman tuntee lajin omakohtaisesti hyvin mm. kilparatsastajan näkökulmasta. Hän on toiminut aktiivisesti liiton brändityöryhmässä. Vikmanilla on erityinen vahvuus asiantuntijana edunvalvontatyössä.

Tuotantopäällikkö, laskentatoimen yo-merkonomi Susanna Kallioisella on pitkä ja vahva kokemus ratsastuksesta mm.  aluetoiminnan puheenjohtajana. Hän on toiminut myös projektivastaavana ratsastajien oheisliikuntahankkeissa.

Tammikuun alusta alkaen hallituksessa istuvat nyt valittujen ohella Antti LinnaOsmo Metsälä ja Carina Nyholm.

Uusi strategia Kaviouralla – Ratsastuksen valinnat hyväksyttiin

Syyskokous antoi siunauksensa uudelle strategialle Kaviouralla – Ratsastuksen valinnat, joka pohjaa visioon ”Ratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji, jota mahdollisimman moni voi harrastaa omien tavoitteidensa mukaisesti”.

Huippu-urheilun muutosryhmässä työskennellyt Jorma Vertainen ja Olympiakomitean entinen valmennuspäällikkö Kari Niemi-Nikkola ovat yhdessä vetäneet Huippu-urheilun kehittämisprojektia, johon ovat osallistuneet myös ratsastusurheilun asiantuntijat. Projektin päätelmät on otettu huomioon uudessa strategiassa.

Osana strategiatyön käytännön toteutusta jatketaan nuorisotoiminnan projektia, jonka tavoitteena on tukea vähävaraisia ja syrjäytyneitä lapsia ja nuoria pääsemään mukaan lajin pariin. Hankkeen avulla nostettiin tänä syksynä ratsaille 30 lasta Hope-yhdistyksen, yhteistyökumppanien sekä tallien ja seurojen tuella. Hyvien kokemusten pohjalta projektia jatketaan ensi vuonna yhteistyössä Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset -yhdistysten kanssa.

Liiton jäsentallitoimintaa laajennetaan. Ensi vuonna astuu voimaan uusi jäsenluokitus vaellustalleille, mikä mahdollistaa niiden liittymisen mukaan liiton tallijärjestelmään. Omaa luokitusta suunnitellaan myös talleille, jotka tarjoavat palveluja vammaisratsastuksessa, sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa ja ratsastusterapiassa.

Huippu-urheilun päätavoitteet ovat ensi vuonna MM- ja EM-kilpailuissa, Nations Cupeissa ja ikäkausijoukkueiden menestymisessä EM- ja PM-tasolla. Senioreiden EM-kilpailut toimivat Rion olympialaisten joukkueiden karsintakisoina ja ovat siksi erityisen merkittävässä roolissa.

Vuoden 2015 teema on Valmentaudu tavoitteellisesti, mitä toteutetaan laajalla pohjalla aina huippu-urheilusta hevostaitoihin ja seurakehittämisvalmennukseen.

Tiukkenevat talouden realiteetit puhuttivat

Kuudetta vuotta jatkuva taloudellinen taantuma jatkaa syvenemistään Suomessa, mikä on asettanut myös ratsastusurheilulle entistä tiukemmat toimintaraamit.

– Olemme oppineet aikaisemmista talouskriiseistä, että taantuma iskee hevosalaan pienellä viiveellä. Jäsenkertymä on osoittanut yhtäjaksoista kasvua kahdeksantoista vuoden ajan viime vuoden loppuun saakka. Nyt kasvu on hiipumassa, ja lasten ja nuorten jäsenmäärissä on nähtävissä pientä laskua, Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall toteaa.

– On kuitenkin ilahduttavaa, että aikuisten harrastajien määrä on edelleen nousussa. Hevoskasvatustoiminta ja hevosten tuonti ovat myös alamaissa, mikä näkyy kilpailevien hevosten luvuissa. Seurojen määrä on edelleen kasvussa ja jäsentallien määrä karttuu tänä vuonna reilulla kahdellakymmenellä.

Talousarvio kuluvalle vuodelle oli Normandian kaikkien lajien MM-kilpailujen kustannuksista johtuen laadittu ennakkoon 100.000 euroa alijäämäiseksi. Tulosennuste on noin 50.000 euroa budjetoitua huonompi.

Liiton likviditeettipuskuri on hyvä ja kestää tämän vuoden tuloksen. Tuleviin haasteisiin, kuten kilpailujärjestelmä Kipan uudistamiseen ja seuraaviin MM-kilpailuihin  Bromontissa, Kanadassa 2018 on kuitenkin varauduttava ylijäämäisillä tuloksilla kolmena seuraavana vuonna.

Vuoden 2015 budjetti on laadittu 30.000 euroa ylijäämäiseksi. Syyskokouksessa budjetti ja korotukset saivat aikaan vilkasta keskustelua, ja vaihtoehdoiksi nousivat hallituksen esitys kilpailumaksun ja hevosten kilpailulupien korotuksesta sekä kokouksessa esiin nostetut esitykset jäsenmaksun korotuksesta tai säästötoimenpiteet. Äänestyksessä päädyttiin korottamaan jäsenmaksua kahdella eurolla.