Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kalastusuutiset@victoriamedia.fi

Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry: Lähikalaan Pirkanmaalle – herkullista lähiruokaa helposti ja ekologisesti

Avovesikausi on taas alkanut ja kalavedet ovat vapaina odottamassa virkistys- ja kotitarvekalastajia saapuviksi apajille. Kasvaneen kalan kysynnän myötä Pirkanmaan ammattikalastajat lisäävät lähikalan myyntipisteitä.

Pirkanmaan vesistöt tarjoavat erittäin monipuoliset kalastusmahdollisuudet kaikenlaisille kalastuksen harrastajille; vaativille aktiivikalastajille, satunnaisille kalastajille ja ravustajille sekä ammattimaisille toimijoille.

Omatoimikalastaja saa maakunnan kalaisilta lähivesiltäsi tuoretta, herkullista ja terveellistä ruokaa hienojen elämysten kera. Kalastusluvat lähivesille sekä vapa- että pyydyskalastukseen saa kätevästi verkkokaupasta kalapassi.fi. Sekä kuha- että muikkukannat ovat nyt monin paikoin vahvistuneet ja kuhat ovat hyvässä lihassa lisääntyneen muikkuravinnon ansiosta. Kalapiireissä alkukesää ja kuhasesongin starttia odotellaan toiveikkain mielin. Sitä ennen on kuitenkin vuorossa kevään haukijahti. Tietoa Pirkanmaan kalapaikoista ja palveluista on vasta ilmestyneestä Kalapassi 2016−2017 –esitteessä, joka on jakelussa 25-vuotismerkkipäiviään juhlivilla Tampereen kalamarkkinoilla.

Lähikalatarjonta nousussa − teema alusta asti ja yhä esillä Tampereen kalamarkkinoilla

Jos ei pääse itse kalalle, tuoreet lähikalat voi ostaa suoraan ammattikalastajalta tai kalakauppiaalta.

Kasvaneen kalan kysynnän myötä Pirkanmaan ammattikalastajat ovat lisäämässä tuoreen ja laadukkaan lähikalan myyntipisteitä. Lähikalatuotteisiin pääsee tutustumaan Tampereen kalamarkkinoilla. Vuonna 1991 perustettujen Laukontorin kalamarkkinoiden alkuperäinen tavoite oli tuoda esille sisävesikalaa ja tukea alan yritystoimintaa. Viikonloppuna 50. Tampereen kalamarkkinoiden kalatarjontaa monipuolistaa mm. pirkanmaalaisen Kylmäsavukeisarin osasto.

Perinteisten kalakauppojen lisäksi paikallista järvikalaa on Pirkanmaalla jatkuvasti saatavissa mm. Lähiruokapuoti Lempistä Tammelan torin kulmalta, Kylmäsavukeisarilta Kylmäkoskelta ja Iloiselta Pojalta, joka aukaisee lähiruokamyymälän Ylöjärvelle teemaan sopien juuri kalamarkkinaviikonloppuna (lauantaina 23.4.2016).

Lähikala − terveellinen, kestävä ja kansataloudellinen vaihtoehto

Pirkanmaan ammattikalastajat haluavat tuoda esille oman toimintansa ekologisuuden ja kestävän lähikalakantojen käytön. Suoran ja nopean toimitusketjun ansiosta paikallinen kala on aina tuoretta. Käyttämällä lähellä pyydettyä ja jalostettua kalaa kuluttajat ovat mukana pitämässä yllä lähiympäristönsä hyvinvointia ja työllistymistä. Samalla kalan ystävät pääsevät nauttimaan terveellisestä ja maistuvasta superruuasta. Lähialueen kalaston pääsaaliita ovat kuha, hauki, ahven, siika, made, muikku ja lahna. Myös särjen valtakunnallinen kysyntä ja jalostus ovat kasvaneet merkittävästi parin viimeksi kuluneen vuoden aikana.

“Lähikalaan Pirkanmaalle” ja “Pohjolan superruuat lautaselle” -tietoiskut Tampereen kalamarkkinoilla 22.−24.4.2016 (pe-su)

www.kalatalo.fi

www.kuhamaa.fi