Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö: PILKKIKAUSI ALKAA, JÄRKEÄ JÄÄLLE!

2015-01-16 14_09_20-Fishing Expert Parkano - AKARA pilkkivapa korkkikahvalla (19_16 cm, 50 mm, vihre

Pohjois-Suomessa on pilkkikausi monesti jo avattu, kun Etelä-Suomessa edelleen odotetaan kunnon pilkkijäitä. Pilkkiminen sopii koko perheen harrastukseksi asuttiin sitten missä päin Suomea tahansa, ja se on samalla mitä mainiointa liikuntaa. Myytti pilkkikalastuksesta yhdellä ja samalla reiällä kukkumisena on murtumassa ja moni tietää jo, että kyseessä on aktiivinen kalastusmuoto, jossa kierretään ahkerasti paikkoja reikiä kairaten.

Pilkkimiseen ei tarvita erillistä kalastuslupaa, vaan se kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Ainoastaan erityisalueilla, kuten esimerkiksi kirjolohilammikolla, vaaditaan erikseen lunastettava lupa. Aloitteleva pilkkijä tarvitsee varusteita varsin vähän. Pilkkiminen onkin suhteellisen halpa kalastusmuoto. Reppuun pakataan pilkkivapa, muutamia pilkkejä, syöttejä ja eväspussi. Lisäksi tarvitaan kaira. Talvioloihin sopiva vaatetus takaa lämpimän ja mukavan kalastuspäivän.

Talvikalastuksen saalislajien kärjessä on ahven. Ahven on lämpimän veden kala, joka ei talvisaikaan paljon liikuskele. Liikkumattomuuden takia kalaa ei jäädä reiälle odottamaan, vaan pilkkijän on etsittävä kalaparvea. Pilkkiminen voidaan aloittaa melko matalalta, josta siirrytään yhä syvemmälle, kunnes ahventa alkaa löytyä. Kalastus aloitetaan pohjan tuntumasta, yleensä noin 10-20 senttimetriä sen yläpuolelta. Koukkuun tarttunut kala nostetaan ripeästi ylös, irroitetaan koukusta ja pilkki lasketaan saman tien takaisin avantoon. Ahven viihtyy lajitoverinsa kanssa kimpassa. Kun yhden saa houkuteltua tarttumaan, on todennäköistä, että avannon märemmältä puolelta löytyy lisää raitapaitoja. Kokenut pilkkijä voi saada hyvän saaliin jo yhdestä reiästä.

Jäällä liikkuessa on turvallisuus tärkeintä. Jäänaskaleita myydään kaikissa hyvin varustetuissa kalastusvälineliikkeissä ja tavarataloissa. Ne on halpa ja hyvä henkivakuutus. Naskalit tulee jäällä roikkua käsien ulottuvilla kaulassa, eikä maata repun pohjalla tai takin taskussa. Myös heittoköysi on hyvä pitää mukana.
Tuntemattomille jäille mennään aina kaverin kanssa. Silloinkaan ei mennä rinta rinnan, vaan liikutaan jonossa. Etäisyyttä kalakaveriin saa olla joitakin metrejä. Jos joku tippuu jäihin, pysyvät muut kuivina ja pystyvät auttamaan. Järkeä jäille siis!