Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kalastusuutiset@victoriamedia.fi

Kalatalouden Keskusliitto: Uusi kalastuslakiehdotus puntaroinnissa

Fishing_net

Toiminnanjohtaja Markku Myllylän puheenvuoro Etelä-pohjanmaan Kalatalouskeskuksen vuosikokouksessa Seinäjoella

Uutta kalastuslakia on sorvattu nyt yli neljä vuotta maa- ja metsätalous ministeriössä ja on nyt nähtävillä, että esitys tuodaan eduskuntaan kohta puoliin ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alusta lukien. Asiasta järjestettiin talvella laaja lausuntokierrosta ja lausuntoja annettiin peräti yli 200 kappaletta.

Kalakantojen hoidossa tavoitteena on siirtyä istutuskeskeisestä hoidosta kalastuksensäätelyyn perustuvaan hoitoon siten, että pääasiallisesti vain kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmaan sisältyvät istutukset ovat sallittuja. Tämä on aivan järkeenkäypä perustelu.

Sen sijaan on epäilyttävää vesienomistajien kannalta, että valtion ELY-keskukset ryhtyisivät myymään ammattikalastuslupia esim. troolilupia osakaskuntien vesialueille. Tämä asia vaatii varmasti perustuslakivaliokunnan käsittelyn eduskunnassa. Muutenkin lakiehdotuksessa oleva kalastusasioiden päättämisen ely-keskustaminen tuntuu varsin vieraalta läheisyysperiaatteen kannalta.

Lakiehdotus uudeksi kalastuslaiksi on herättänyt vilkasta keskustelua. Edellä mainitun ammattikalastusluvan lisäksi on keskusteltu mm. eläkeläisten kalastuskortin maksuvelvollisuudesta, kalastuskortin hinnoittelusta, kotitarvekalastajan oikeudesta myydä satunnaisia kalaeriä vaikkapa naapureilleen. On myös esitetty näkemyksiä, että uudesta laista tulee kaikkien kalastuskieltojen äiti eli normaalistakin kalastamisesta tehdään todella vaikeata.

Varsinkin kehä III:n ulkopuolisessa Suomessa kotitarvekalastus on tärkeä kotimaisen kalan tuottaja ruokapöytään. Kotitarvekalastuksella on suuri merkitys väestölle. Verkoilla ja katiskoilla pyydetään huomattava osa ruokapöydässä käytettävästä kalasta. Uudessa kalastuslaissa tämä on otettava huomioon eli kalastukset on määriteltävä kolmeen ryhmään: elinkeinokalastus mukaan luettuna kalastusmatkailu, kotitarvekalastus ja vapaa-ajan kalastus.

Kalastuslain kokonaisuudistukseen kohdistuu monenlaisia toiveita. Kalatalouden Keskusliitto katsoo, että kansalaisille tarjottavat yleiskalastusoikeudet nykyisen kaltaisina ovat hyvällä tasolla ja nyt esitetty koko maan kattava yksi kortti virvelöintiin yhdellä uistimella vielä parantaa niitä.. Kalatalouden kehittämisen kannalta on järkevää, että kalatalouden rakenteita uudistetaan ja kalastuslakia kehitetään asiakaslähtöisyyden hengessä ja käyttäjä maksaa – periaatetta noudattaen. Pääpaino rakenteiden uudistamisessa on oltava siten, että byrokraattisuutta ja viranomaistyövoiman käyttöä vähennetään.