Lauantaina kalastetaan: Lasten ja nuorten Vapapäivää vietetään 36 kalastuskohteella

kuva1.kalastusvalineettutuksi_matildanjarvi2017_kuvaaja_lauraticklen_metsahallitus

Kalastusvälineet tutuksi Matildanjärvellä 2017. Matildanjärvi Teijon kansallispuistossa on yksi Vapapäivä-kohteista myös tänä vuonna. Kuvaaja: Laura Ticklén / Metsähallitus.

Ensi lauantaina juhlistetaan koululaisten kesälomaa ympäri Suomen, kun Metsähallitus ja Suomen Vapaa-ajankalastajat kutsuvat kaikki alle 18-vuotiaat päiväksi lohikaloja narraamaan. Vapapäivää, eli lasten ja nuorten ilmaista kalastuspäivää, vietetään lauantaina 9.6.2018 yhteensä 36 arvokalakohteella eri puolilla Suomea.

Vapapäivää vietetään tänä vuonna 12 opastetulla kohteella ja 24 omatoimikohteella. Eteläisin opastettu kohde löytyy Salosta, pohjoisin Sodankylästä. Vuodesta 2010 alkaen järjestetyn tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna mukana oli ennätykselliset 1124 lasta ja nuorta, ja saaliikseen he saivat yhteensä huimat 390 lohikalaa.

Vapapäivän opastetut kohteet ovat avoinna kello 10-15, jolloin kalastaminen on ilmaista kaikille alle 18-vuotiaille. Paikan päällä neuvoja, vinkkejä ja käytännön opastusta tarjoavat Suomen Vapaa-ajankalastajien oppaat. Ensimmäiset tulijat nappaavat itselleen Vapapäivä-lahjan: Kuusamon Uistimen upean vieheen. Päivän aikana kohteilla järjestetään myös leikkimielinen kalastuskisa, jonka palkinnot jaetaan tapahtuman päätteeksi klo 15.

”Vapapäivän tavoitteena on tehdä kalastukseen tutustuminen mahdollisimman helpoksi, kun mukana on kokenut opas neuvomassa ja ohjaamassa. Nuoret ovat innokkaita kalastajia, ja esimerkiksi kalastavien tyttöjen ja nuorten naisten määrä on viime vuosina kasvanut”, ylitarkastaja Mika Laakkonen Metsähallituksesta kertoo.

Vapapäivän kohteet ovat Metsähallituksen vapakalastuskohteita. Opastetut kohteet on rauhoitettu muulta kalastukselta muutaman päivän ajaksi, tavallisimmin 7.-9.6. Lupamyynti avautuu jälleen tapahtumien päättyessä 9.6. klo 15.

Omatoimikohteilla voi kalastaa ilmaiseksi koko päivän, kunhan ilmoittautuu etukäteen joko sähköpostitse osoitteeseen vapapaiva(a)metsa.fi tai tekstiviestillä numeroon 040 589 7559. Näillä kohteilla myös alle 18-vuotiaan mukana oleva huoltaja voi kalastaa ilmaiseksi. Henkilökohtainen saaliskiintiö on lapsille ja nuorille kaksi kalaa, huoltajille yksi kala. Omatoimikohteilla ei ole opasta eikä erillistä järjestettyä ohjelmaa.

kuva2.fin_vapapaiva2018_logo_nelio

Vapapäivää ja tunnelmia eri kohteilta voi seurata somessa:
Facebook-tapahtuma: Vapapäivä 2018
Instagram: @vapapaiva, #vapapäivä

Lisätietoa:

www.eraluvat.fi/vapapaiva
www.fisuun.fi/vapapaiva