Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kalastusuutiset@victoriamedia.fi

Ilta kalassa tarjoaa kalastusvinkkejä, heittokisan ja perhon rakentamista

6f709d14-a3bc-47e3-8367-01bb04416045-w_960

Vene 17 Båt -messut Messukeskuksessa Helsingissä jatkuu vielä 19.2. asti. Arki-illat on tänä vuonna teemoitettu. Torstaina 16.2. teemana on Ilta kalassa ja paikalla maan tunnetut kalastusoppaat mm. Antti Anttila ja Mika ”Haukikoira” Vornanen. AkvaarioisäntänäonMikko ”Peltsi” Peltola. Rapala Kalatakuu Jättiakvaariolla kalastellaan koko päivän. Ilta kalassa huipentuu Rapala heittokisaan ja Spintube-heittoperhon rakentamisnäytökseen.

Arki-iltaisin maanantaista torstaihin messut on avoinna klo 20 asti. Tapahtumassa on teemailtoja: maanantaina 13.2. Suomi 100 vuotta, tiistaina 14.2. Ihanat naiset kannella, keskiviikkona 15.2. Windy Day ja torstaina 16.2. Ilta kalassa. Näinä päivinä on aina teemaan liittyvää ohjelmaa ja messuille pääsee kello 17 jälkeen edullisesti 13 euroa maksavalla iltalipulla. Maanantaina kuullaan mm presidenttien veneiden, Kultaranta ja Kultaranta II, tarinat. Tiistaina naiset kertovat purjehdustarinoita ja innostavat purjehduksen pariin. Keskiviikkona Messukeskuksessa oikeasti tuulee ja kokeiltavana erilaisia purjelajeja.

Kalastusohjelmaa entistä enemmän

Rapala Kalatakuu Jättiakvaariolla Suomen kovimmat kalastusoppaat kertovat parhaat vinkkinsä erilaisiin kalastustilanteisiin ja opastavat onnistuneisiin kalareissuihin. Ohjelmaa on päivittäin laidasta laitaan – erilaisten eläinvieheiden esittelyä, perhonrakentelua, vaappujigausta, suurhauen kalastusta sekä maailmanmestareiden vieheenvalintavinkit.

Akvaariolla on mm. Mika ”Haukikoira” Vornanen, Juha Happonen, Jani Himanko, Markku Koikkalainen, Peter Lahtisekä World Predator Classic -maailmanmestarit Antti Anttila ja Markku Tiusanen. Näytöksissä kalat reagoivat erilaisiin vieheisiin ja kalastustyyleihin. Oppailta saa myös parhaat neuvot vastuulliseen kalastukseen. Kalastusnäytöksissä käytetään koukuttomia vieheitä.

Akvaariossa on yli 22 000 litraa vettä ja siinä ui laaja kirjo suomalaisia kaloja. Mukaan on tänä vuonna uinut myös monelle uusi tuttavuus, tuontikala nelma. Nelmaa viljellään Suomessa ruokakalaksi mutta sitä ei saa istuttaa suomalaisiin luonnonvesiin. Kaikki kalat tuodaan messuille Luonnonvarakeskuksen kasvattamolta.

Nyt heitetään!

Rapala Flip Off -heittorata on Vene 17 Båt -messujen uutuus. Kuivalla heittoradalla heitetään viehettä ja kisataan tarkkuudesta. Teemailtana pääsee haastamaan kisaan kalastusoppaita ja mahdollisuutena on voittaa Rapala-viehesetti.

Kalastusiltana voi seurata myös Olli Ojamon taidokasta Spintube-heittoperhon rakentamista. Katsojien kesken arvotaan Kalakingi-kalastuspaketteja.

Kesä alkaa venemessuilta

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 17 Båt esittelee 19.2. asti Messukeskuksessa Helsingissä veneitä eri kokoluokissa. Esillä on satoja veneitä soutuveneistä huvijahteihin. Messuilla on laaja valikoima moottoriveneitä, jotka sopivat mökkirantaan tai päiväretkeilyyn. Messuilla voi tutustua veneiden  lisäksi veneilytarvikkeisiin ja -varusteisiin, laitureihin ja veneilykohteisiin. Esillä on myös vesiharrastukset ja kalastus.

Ohjelmapisteet tarjoavat elämyksiä ja tietoa; upeita veneilytarinoita Purjehdussatamassa, vauhdikkaita esityksiä Uusi Aalto -alueella, huikeita kalajuttuja Rapala Kalatakuu Jättiakvaariolla ja käytännön vinkkejä veneen huoltoon Veneilyn palvelusatamassa Venemestarin telakalla. Venemessujen ohjelma löytyy www.venemessut.fi

Liput:
Aikuiset 18 e, iltalippu ma-to klo 17 jälkeen 13 e
Lapset (7-15v), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 e
Perheliput (max 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 e
Ryhmälippu (väh 10 hlöä) 11 e/hlö

Aukioloajat
ma-pe 13.–17.2. klo 11-20
lauantai 18.2. klo 10-18
sunnuntai 19.2. klo 10-17

Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 17 Båt -messut Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta 10.–19.2.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Venemessut järjestetään nyt 48. kertaa. Vuonna 2017 venemessut tuo esille Suomen Meripelastusseuran toimintaa. Pääyhteistyökumppani on Volvo Car Finland Oy Ab.