Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kalastusuutiset@victoriamedia.fi

Onginnan Suomen mestaruudet ratkesivat Iissä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nuoret olivat myös mukana antamassa oman suorituksensa kovatasoisessa mutta reilunpelin kilpailussa Kuva: Petter Nissen

Onginnan SM-mitalit ripustettiin eilen lauantaina 4. elokuuta voittajien kauloihin. Kisa käytiin Iissä Raasakan voimalaitoksen ensimmäisellä patoaltaalla. Kisat on pidetty samassa paikassa myös vuosina 1997, 2008, ja 2010. Kalastus tapahtui perinteisellä ongella, jossa on kelaton vapa, siima, koho, paino ja koukku. Kilpailun aikana sää oli erinomainen, ehkä liiankin hyvä kalan tulon kannalta. Uudet Suomen mestarit saatiin kuitenkin selville.

Tämän vuoden saaliit koostuivat pääosin pienistä kaloista; ahvenista, särjistä, lahnoista ja salakoista. Joukossa oli myös istutettua kirjolohta. Suurin kala oli kahden kilon hauki ja seuraava 1,746 kilon kirjolohi. Näiden kalojen onkiminen vaatii taitoa, mutta naisten sarjan voittaja Tarja Huhtala teki todellisen kalanaisen taidonnäytteen voittamalla kolmen kilon salakkasaaliilla. Se vaatii taitoa ja nopeutta.

1062411_10151817440793674_189707425_n

Kilpailijat olivat ottaneet asemansa ja taistelu mestaruudesta oli armoton. Kuvaaja: Mervi Haahti

Perinteikkääseen onkitapahtumaan osallistui 576 kilpailijaa kattavasti koko Suomen alueelta. Kilpailu järjestettiin Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toimesta. Käytännön järjestelyistä vastasi Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri jäsenseurojensa kanssa. Vapaaehtoisia talkoolaisia kisoissa oli kuutisenkymmentä. Ilman heidän suurta panostaan kisojen järjestämisestä ei olisi tullut mitään. Suuret kiitokset myös Iin kunnalle ja Etelä- ja Pohjois-Iin kalastuskunnille unohtamatta Pohjolan Voimaa, jonka kiinteistöllä kisat pidettiin.

1085355_10151817451588674_1448332959_n

Nämä odottivat heitä jotka pärjäsivät parhaiten Kuvaaja: Mervi Haahti

Suomen mestareiksi ja muille mitalisijoille onkivat henkilökohtaisissa sarjoissa ja perhesarjassa seuraavat: 
Nuoret alle 12 vuotta: 1) Santasaari Nestori, Kiskon Kalakerho 73 g, 2) Valkonen Joosua, Muhoksen Virkistyskalastajat 54 g, 3) Leinonen Essi Rautaruukin Urheilukalastajat 53g.
Nuoret alle 15 vuotta: 1) Saarinen Jere, Kiskon Kalakerho 428 g, 2) Saari Seelim, Uudenkaupungin Kalaveikot 406 g, 3) Koivusalo Kalle, Lentokala 400 g.
Nuoret alle 18 vuotta: 1) Luoma-Keturi Miika, Onki-86 1013 g, 2) Nummela Lauri, Uudenkaupungin Kalaveikot 793 g, 3) Iso-Oja Alexi, Vaasan Urheilukalastajat 641 g.

Naiset: 1) Huhtala Tarja, Alavuden Seudun Urheilukalastajat 3052 g, 2) Karhunen Päivi, Puijo Pilkki 2540 g, 3) Tuominen Eeva-Liisa, Sääksjärven Urheilukalastajat 2094 g.
Naisveteraanit: 1) Fagerström Leena, Kiskon Kalakerho 1780 g, 2) Åman Ritva, Lieksan Kalamiehet 1773 g, 3) Heikkilä Kirsti, Vuosaaren Urheilukalastajat 1372 g.

Miehet: 1) Niskanen Mikko, Viitasaaren Kalakaverit 3526 g, 2) Kurikka Eero, Rautaruukin Urheilukalastajat 1756 g, 3) Lampila Ari, Myllykosken Jokamieskalastajat 1719 g.
Miesveteraanit: Karonen Keijo, Urjalan Kalakerho 2033 g, 2) Hievanen Jari, Huittisten Kalakerho 1604 g, 3) Raittila Markku, Huittisten Kalakerho 1270 g.
Perheet: Pylsy Raimo, Mika, Roosa ja Lotta, Lentokala 398 g, 2) Rientonen Annikki, Ari, Susanna ja Tiia, Lentokala 337 g, 3) Rahikkala Lauri, Vesa ja Oskari, Krum Kaapo, 325 g.

Seurajoukkueiden Suomen mestarit sarjoittain:

Nuoret alle 12 vuotta: 1) Pohjanmaa 32 g, 2) Pohjois Karjala 15 g, 3) Keski-Suomi 0 g.
Nuoret 15-18 vuotta: 1) Pilk Kings, Vaasa 646 g, 2) Huittisten Kalakerho 440 g, 3) Viitasaaren Kalakaverit 365 g.
Naiset: 1) Alavuden Seudun Urheilukalastajat 4004 g, 2) Lakeuden Urheilukalastajat 1918 g, 3) Kaltimon Kalapojat 993 g.
Naisveteraanit: 1) Vuosaaren Urheilukalastajat 2570 g, 2) Lieksan Kalamiehet 1931 g, 3) Iitin Kalamiehet 1398 g,
Miehet: 1) Viitasaaren Kalakaverit 4080 g, 2) Rautaruukin Urheilukalastajat 3465 g, 3) Pyhännän Vapaa-ajankalastajat 2761 g.
Miesveteraanit: 1) Huittisten Kalakerho 2976 g, 2) Urjalan Kalakerho 2033 g, 3) Vuosaaren Urheilukalastajat 1678 g.

SMonki_Ii_3.8.2013_tulokset (XLS)