Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kalastusuutiset@victoriamedia.fi

Monthly Archives: September 2013

Hämeen ja Pirkanmaan kalastusalueille lähes 0,5 milj. euroa viehekalastusmaksuja

Hämeen ELY-keskus on jakanut vuonna 2012 kertyneet viehekalastusmaksut kalastusalueille. Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusalueille palautetaan yhteensä 490 982 euroa. Tämä on 17 % koko Suomen maksukertymästä. Viehekalastuksen suosio näyttää jälleen kääntyneen kasvuun. Palautettava summa on runsaat 4 % edellisvuotista suurempi. Varat ovat kertyneet kalastajien ostamista läänikohtaisista vieheluvista. Varoista runsaat 50 % kohdentuu Pirkanmaalle, runsaat 20 […]

Venäläistoimittajat tutustuvat Kaakon kalastusmahdollisuuksiin

Syyskuun lopussa, 28. – 30.9.2013, vierailee  Kaakossa kymmenen henkilön mediaryhmä Moskovasta. Ryhmä edustaa kolmea venäläistä kalastuslehteä, miestenlehtiä Avtomir ja Maxim sekä television kalastusohjelman toimitusta. Yhteensä näillä medioilla on monta miljoonaa lukijaa ja katsojaa koko Venäjän alueella. Mediaryhmän ohjelmaan kuuluu tutustuminen seudun kalastusmahdollisuuksiin ja meri- ja kalastusaiheisiin kohteisiin, kuten esimerkiksi Merikeskus Vellamo, Maretarium ja Langinkoski sekä […]

Maa- ja metsätalousministeriö esittää pienennystä lohikiintiöihin

Euroopan komissio antoi 21.8. esityksen Itämeren saaliskiintiöistä vuodelle 2014. Maa- ja metsätalousministeriö lähetti esityksen laajalle lausuntokierrokselle ja on tehnyt ehdotuksen Suomen kannaksi kiintiöihin. Ministeriö ehdottaa komission esitykseen joitain muutoksia. Itämeren kalakannat ovat kehittyneet myönteisesti ja muun muassa Selkämeren silakkakanta on ennätyksellisen suuri. Myös Suomen lohikannat ovat kehittyneet myönteisesti ja kotimaista lohta on tänäkin kesänä kalastettu […]

Stadin Silakkamarkkinat valtaavat Kauppatorin 6. – 12.10.

Kalastajat saapuvat jälleen Helsingin Kauppatorille tarjoamaan parhaita silakkaherkkujaan 6. –12.10.2013. Stadin ammattiopiston ja Ravintolakoulu Perhon opiskelijat kutsuvat markkinaväen Lyypekinlaiturille ravintola Strömariin nauttimaan mm. maukasta silakkaa uudella tapaa tarjottuna. Avajaissunnuntaina 6.10.  lisäksi paljon mielenkiintoista ohjelmaa koko perheelle: PÄÄLAVA / KAUPPATORI klo 11:00 Markkinoiden avaus, Satamajohtaja Kimmo Mäki klo 11:15 Musiikkia lapsille, Mimmit klo 12:00 Sami Garam […]

Verkkoapaja 5 / 2013: Uusi apuväline rannikkokalastuksen talouslaskentaan

Rannikkokalastuksen kannattavuuslaskentaohjelma helpottaa kalastusyrityksen kehittämistä ja sen toiminnan suunnittelua. Ohjelman avulla voidaan arvioida eri toimintavaihtoehtojen, pyyntitapojen ja investointien vaikutusta yrityksen kannattavuuteen. Lue lisää aiheesta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Verkkoapajasta: http://www.rktl.fi/www/uploads/verkkoapaja/verkkoapaja_5_2013.htm Uutiskirjeen muita aiheita ovat mm.: • Sähköisen hirvihavaintokortin koulutukset käyntiin syyskuussa • Muikun mädistä vaihtoehto massatuotteiden rinnalle • Rypsiöljyn käytöstä kalankasvatuksessa hyviä kokemuksia  

Euroopan vapaa-ajankalastajat vaativat lohenkasvatuksen haittojen vähentämistä

European Anglers Alliance (EAA) vaatii kaikessa lohenkasvatuksessa siirtymistä nykyistä suljetumpiin kasvatusmenetelmiin, jotka eivät uhkaa luonnon lohi- ja meritaimenkantoja. Norjassa kokoontunut järjestön vuosikokous oli erityisesti huolestunut avoimien lohenkasvatusaltaiden levittämästä kalatäistä ja kasvattamoista karkaavista lohista. Kalatäit runsastuvat lohien kasvatusaltaissa ja tappavat luonnonlohen vaelluspoikasia ja meritaimenia. Altaista karkaavat kasvatuslohet ovat esimerkiksi Norjassa syrjäyttäneet usean lohijoen alkuperäisen kannan ja […]