Yhteystiedot: Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: kalastusuutiset@victoriamedia.fi

Monthly Archives: June 2013

Kainuun kalastusvinkit koottiin yhteen osoitteeseen

Kainuun taimenapajat kutsuvat. Vinkkejä kalastuskohteista on koottu uuteen kalastusportaaliin Kalallakainuussa.fi. Kainuun järvillä ja koskilla voi kokea Suomen vesistötyypit yhdellä kertaa. Juuri julkaistu KalallaKainuussa.fi-sivusto kertoo kattavasti Kainuun parhaimmat kalapaikat ja -tarinat. Kalallakainuussa.fi-sivusto kertoo vapaa-ajankalastajalle kaiken Kainuun kalapaikoista. Parhaat yksityiset ja Metsähallituksen kalavedet löytyvät niin selkeältä, skaalattavalta Kainuun ulkoilukartalta kuin paikallisten kalamiesten päiväkirjoista. ”Yhtenä elokuun päivänä rupesi […]

Tenon ja Näätämön lohen tulevaisuus lohiloisen vastustustoimien varassa

Gyrodactylus salaris -lohiloisen leviäminen pyritään estämään suomalais-norjalaisilla vastustustoimilla. Pohjois-Atlantin Suomen lohijokia, Tenoa ja Näätämöä, on suojeltu lainsäädännöllä ja suosituksin jo yli 30 vuotta Gyrodactylus salaris -lohiloiselta sekä elävän kalan siirtokielloin että muun muassa kalastusvälineistön puhdistuksin. Loissaastumisen toteutuessa täytyisi lohen geneettinen materiaali pelastaa eläviin geenipankkeihin. “Jos lohiloistartunta leviäisi Teno- tai Näätämöjokeen, olisi norjalaisiin kokemuksiin nojautuen mahdotonta tuhota tartuntaa lohikannasta”, […]

SEA LIFEn akvaristit silakkajahdissa – vuoden haastavimman kalansiirto-operaation tarjoavat kotimaiset sillit

Airistolla Kesäkuisena tiistaina SEA LIFEn akvaristeja jännittää: olosuhteiden täytyy olla juuri oikeat, jotta silakoiden hakuoperaatio Turun Airistolta onnistuu. Koko akvaristitiimi suuntaa jo varhain aamulla kohti Länsi-Suomea toiveikkain mielin silakkajahtiin, joka toteutetaan kerran tai kaksi vuodessa. Jahti vaatii jopa kahdeksan henkilön tiimin, joten helppoa se ei missään tapauksessa ole. Nouto onnistuu vain tietynlaisista rysistä, joissa silakat […]

Kalankasvatukselle ympäristönsuojeluohje – myös luomukalan tuotantoa halutaan selvittää

Kalankasvatuksen uusitun ympäristöohjeen tavoitteena on lisätä kalankasvattajien tietämystä ympäristösuojelun vaatimuksista. Samalla halutaan turvata, että eri viranomaiset käsittelevät ja valvovat kalankasvatuksen ympäristöasioita samoin periaattein ja tasapuolisesti eri alueilla. “Myös Suomessa vesiviljely tulee lisääntymään, joten on tarpeen luoda edellytykset ekologisesti kestävämmälle tuotannolle. Ohjeen avulla saavutetaan keskeiset vesiensuojelutavoitteet entistä paremmin. Ohje myös esittelee kalankasvattajien monia vapaaehtoisia mahdollisuuksia ympäristövaikutusten […]

Tenon kalastusmatkailijoiden saalisseuranta avattu

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen verkkosivuilla voi seurata Tenojoen Suomen puolen kalastusmatkailijoiden saalisilmoituksia. Saalisseuranta jatkuu kalastuskauden 2013 loppuun asti. Verkkopalvelussa on nähtävissä Tenojoen kalastusmatkailijoiden lohisaaliit viikoittain ja kuukausittain eri painoluokkiin jaoteltuna. Sivuilta voi esimerkiksi tarkastella, kuinka monta yli 20 kg:n lohta on ilmoitettu saaduksi ja seurata kappalemääräisen lohisaaliin kasvua kalastuskauden aikana. Sivuilla on myös kalastusmatkailijoiden ilmoittamien […]

700 lasta kalasti arvokalaa vapapäivänä

Mikko ”Peltsi” Peltolan ja Marttojen vauhdittama Vapapäivä innosti 700 lasta ja nuorta kalastamaan tänään lauantaina. Vapapäivä on Metsähallituksen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien tarjoama kesälomalahja kaikille alaikäisille: ilmainen kalastuspäivä arvokalakohteilla. Martat tarjosi päivän kunniksi kalareseptejä: haukitikkarit ja paperissa paistetun kalan. Peltsin ja lasten vapapäivää seurattiin on line: www.facebook.com/vapapaiva. Vapapäivä järjestettiin nyt neljättä kertaa. “Päivä osoitti, että suomalaislapset osaavat […]

Lohelle vapaaehtoinen pyyntikiintiö ja ylämitta jokikalastukseen

Lohenkalastuskausi on käynnistynyt pohjoisen joissa. Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) suosittaa Tenojoen kalastajille vapaaehtoista yhden lohen päiväkiintiötä. Lohikantojen tukemiseksi kalastajat voivat myös vapaaehtoisesti vapauttaa lisääntymiselle tärkeät isot yli 80 sentin pituiset emokalat. Simojoen lohikanta on niin heikko, että kaikki joesta pyydetyt lohet tulisi toistaiseksi vapauttaa. Tenojoella verkkokalastusta tulisi rajoittaa myös Suomen alueella, kuten Norjan alueella Tenojoen […]

Merialueen ammattikalastajille ennätyssaalis vuonna 2012

Suomen ammattikalastuksen saalis mereltä oli 133 miljoonaa kiloa vuonna 2012. Se oli 13 miljoonaa kiloa suurempi ja kolme miljoonaa euroa arvokkaampi kuin edellisenä vuonna. Merialueen ammattikalastajat saivat saaliistaan 36 miljoonaa euroa vuonna 2012. Arvoltaan tärkein laji oli silakka (23 milj. euroa). Taloudellisesti merkittäviä saalislajeja olivat myös siika (2,3 milj. euroa), kuha (1,8 milj. euroa), turska […]