Helsinki Horse Fair on ratsastajan unelmatapahtuma

6cfbc7f1-fd69-4fec-bd34-8148f4b226be-main_image

Horse Fair 2014 estekilpailussa oli mukana mm. Sanna Backlund. Kuva: Messukeskus

Ratsastuksen harrastajia hemmotellaan maaliskuun alussa, kun Helsinki Horse Fair täyttää Messukeskuksen kolme hallia. Ohjelmassa huomioidaan tänä vuonna etenkin edistyneet ja tavoitteellisesti harjoittelevat ratsastuksen harrastajat. Asiantuntijoina nähdään muun muassa psykologi, pilatesohjaaja ja kouluratsastustuomari.

Ensimmäistä kertaa Helsinki Horse Fairin historiassa HORZE Arenalla nähdään kansainvälinen estekilpailu. Yhden tähden (CSI*) kilpailuun tulee ratsukkoja Suomen lisäksi Virosta ja Ruotsista. Kilpailu käydään kahdessa esteluokassa: small tour 130 ja big tour 140. Kotimaiset kilpailijat valitaan karsintakilpailun perusteella, joka järjestetään viikkoa ennen messuja.

Vinkkejä monipuoliseen harjoitteluun

Ratsastus on kokonaisvaltainen suoritus, jossa henkinen kantti on yhtä tärkeää kuin fyysinen osaaminen. Urheilupsykologi Anna Andersén käyttää psyykkisessä valmennuksessa mindfulness-menetelmää ja hän kertoo luennollaan, millainen on tietoisesti taitava ratsastaja.

Fyysiseen harjoitteluun annetaan messuilla vinkkejä uutuuslajin, Equestrian body stormin avulla. Lihaskuntoa treenataan maneesissa ilman hevosta, hyödyntäen mm. estekalustoa. Mallia treenistä näyttää thainyrkkeilyn PM-voittaja Gia Winberg. Lisäksi ratsastajan fysiikkaan pureudutaan pilateksen avulla. Pilatesohjaaja Aira Toivola lähestyy aihetta sekä teorian että käytännön harjoitusten kautta.

Kohti kilpailuja – kouluratsastaja ja paraurheilija

Kilpailuihin valmistautumisesta kuullaan messuilla kaksi erilaista tarinaa. Kouluratsastaja Linda Ikonen kertoo harjoittelusta ennen kisoja ja valmistautumisesta GP-kilpailuihin. Vammaisratsastuskomitean jäsen Nina Kivimäki puolestaan kertoo, millaisia haasteita pararatsastajilla on Rio 2016 -olympiataipaleellaan, kun harjoittelua varjostavat rahoitusvaikeudet. Pararatsastajan harjoittelusta nähdään myös demo, kun hiekalle astelevat ratsastaja Jessica Kerttunen ja valmentaja Merita Kelo.

Kurkistus tuomarikulisseihin

Mitä kaikkea tuomari arvioi kouluratsastuskilpailussa? Mitä kansainväliseksi tuomariksi pääseminen vaatii? Tiina Karkkolainen on yksi Suomen tunnetuimmista kouluratsastustuomareista. Neljän tähden (4*) tuomareita on maailmassa 89, ja Suomessa Karkkolaisen lisäksi vain kaksi muuta. Kilpailureissuja on tullut mm. Kiinaan ja Australiaan, joten Karkkolaisella on hyvä käsitys ratsastajien taitotasosta ympäri maailmaa.

Messujen ohjelmassa on myös muita ratsastajan kannalta tärkeitä aiheita. Satulansovituksessa näytetään, mitä kaikkea satulaa valittaessa tulee huomioida – onhan satula ratsastajan tärkein työkalu, ja sen istuvuus vaikuttaa myös hevosen hyvinvointiin. Lisäksi Suomen ratsastajainliitto esittelee uudistunutta kilpailujärjestelmää.

Tuhdin tietopaketin vastapainoksi messuilla on myös viihteellisempää ohjelmaa. Keravan Horse & Rider toteuttaa ensimmäistä kertaa Horse Fair -messuilla nähtävän muotinäytöksen. Kevään uudet ratsastusvaatteet ja varusteet esitellään ratsain viihdyttävässä näytöksessä.

Horse Fair järjestetään 7.-8.3. Messukeskuksessa Helsingissä. Se on osa GoExpoa, johon kuuluu seitsemän liikunnan, ulkoilun ja vapaa-ajan tapahtumaa: Fillari, Kunto, Golf, Outdoor, Ball Sports ja Kuva&Kamera sekä Helsinki Horse Fair.

Avoinna yleisölle la 10-18 ja su 10-17. Yleisö pääsee kaikkiin tapahtumiin samalla lipulla.

Liput verkkokaupasta ennen tapahtumaa:
Aikuiset 15 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 9 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 36 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 9 €/hlö

Liput ovelta:
Aikuiset 18 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 €/hlö

Tiedotteessa mainittujen ohjelmien aikataulut:
(Muutokset mahdollisia. Kaikki ohjelmat löytyvät osoitteesta www.horsefair.fi)

Kansainvälinen estekilpailu HORZE Arenalla / Järjestäjänä Team Eurohorses
la 14.00 Competition no 3 – Small Tour 130 cm
la 15.15 Competition no 4 – Big Tour 140 cm
su 13.15 Competition no 5 – Small Tour 130 cm
su 14.30 Competition no 6 – Big Tour Final Horse Fair Grand Prix

Tietoisesti taitava ratsastaja / urheilupsykologi Anna Andersén
la ja su 10.45 ja 15, Hevoset & Ratsastus infolava

Equestrian body storm – lihaskuntotreeni maneesissa / thainyrkkeilijä Gia Winberg
la 12.00 Keravan Horse & Rider -Areena

Ratsastuspilates / pilatesohjaaja Aira Toivola
la ja su 12.30 Hevoset & Ratsastus infolava
la ja su 14 Keravan Horse & Rider -Areena

Miten kouluratsastaja valmistautuu kisoihin / ratsastaja Linda Ikonen
la 10.00 Horze Areena

Pararatsastus / Nina Kivimäki, Jessica Kerttunen ja Merita Kelo
su 11.30 Keravan Horse & Rider -Areena – Jessica Kerttunen ja Merita Kelo
su 12.15, Hevoset & Ratsastus infolava – Nina Kivimäki, Vammaisratsastuskomitea

Kouluratsastus tuomarin silmin / kansainvälinen kouluratsastustuomari Tiina Karkkolainen
la ja su 13.30, Hevoset & Ratsastus infolava

Satulansovitusnäytös / Katja Rikassaari, Satulapaja oy
la ja su 13.30, Keravan Horse & Rider -Areena

Uudistunut ratsastuskilpailujärjestelmä / Marian Seppälä, Suomen Ratsastajainliitto
la ja su 13.00, Hevoset & Ratsastus infolava

Muotinäytös ratsain
la ja su 12.30 Keravan Horse & Rider -Areena