su_fiiliksia_145final_voittaja001_1-w740h580

30. Helsinki International UB Horse Show 23.-26.10.
Helsingin Jäähalli

Muutto Helsingin Jäähalliin tuo nostetta UB Horse Show´lle

Yksi maamme pitkäikäisimmistä ja suurimmista urheilutapahtumista, Helsinki International UB Horse Show, järjestetään jatkossa Helsingin Jäähallissa. Tapahtuman järjestäjä BCM Scanhorse Ltd. allekirjoitti tänään viisivuotisen sopimuksen Jäähallisäätiön kanssa. 30-vuotista taivaltaan juhlistava UB Horse Show ottaa muuton myötä uuden merkittävän askeleen eteenpäin. Ratsastuksen kansainvälinen maailmancupin osakilpailu nähdään tulevina vuosina Helsingin keskustan kauniissa, historiallisessa urheiluympäristössä.

Pääsyyt Jäähalliin siirtymisessä ovat runsaat edut, synergiat ja laadulliset parannukset. Tapahtuman päivämäärät on lyöty lukkoon vuosille 2014-2018.

-Olimme 13 vuotta Messukeskuksessa ja 16 vuotta Hartwall Areenalla, nyt on aika uudistua. Kaikki tahot kansainvälistä Ratsastajainliittoa myöten ovat innoissaan. Helsingin Jäähalli ympäristöineen tarjoaa ylivertaiset puitteet ratsastajille, hevosille ja yleisölle, sanoo tapahtumajohtaja Tom Gordin.

”Stadin hornankattilassa”, jääkiekkoseura HIFK:n kotihallissa, on jyrkempien katsomoiden myötä luvassa aiempaa tiiviimpi tunnelma, kun maailman parhaat esteratsukot laukkaavat jään päälle rakennetulle kisa-areenalle. Katsomoon mahtuu parhaimmillaan yli 8.000 katsojaa.

Muuton myötä yleisölle avautuu paljon toivottu mahdollisuus seurata ratsukoiden verryttelyä. Harjoitushalliin Jäähallin kupeeseen avautuu kansainväliset puitteet täyttävä, täysimittainen verryttelykenttä, jonka tapahtumia voi seurata 400 hengen katsomosta tai ravintolasta.

-Tallien suhteen meillä on neuvottelut vielä kesken, tiedämme lisää maaliskuun loppupuolella. Kaikki vaihtoehdot ovat loistavia, Gordin toteaa.

Tapahtumaan tulevien kymmenien hevosautojen ja trailereiden purkamiselle ja pakkaamiselle on hyvät tilat ja kuljetusvälineet saadaan pysäköityä kisojen ajaksi viereiselle Laakson ratsastusstadionille.

Suosittu ostospaikka Horse Expo® on Expo Paviljongissa Jäähallin yhteydessä. Jäähallin keskeisen sijainnin ansiosta kulkuyhteydet ovat hyvät ja lähiympäristössä on parkkialueita henkilöautoille. Olympiastadion ja Sonera Stadium sekä vihreät jalkapallokentät ovat aivan vieressä.

-HJK:iin kuuluu 2000 lasta ja nuorta, tyttöjä ja poikia. Olemme kirkon jälkeen toiseksi suurin lasten iltapäiväkerhojen järjestäjä. Koska HJK on osana tätä hienoa urheiluklusteria, meillä on oiva mahdollisuus olla mukana Horse Show´ssa esimerkiksi talkootöissä ja ehkä jossain muussa muodossa, sanoo HJK:n varatoimitusjohtaja Kari Haapiainen.  Innokas urheilumies toimii myös Vermon Ravirata Oy:n puheenjohtajana ja Hippoksen varapuheenjohtajana.

30-vuotias UB Horse Show on juhlan arvoinen

UB Horse Show on pitänyt paikkansa kovatasoisimman Länsi-Euroopan liigan maailmancupin osakilpailuna huikeat 29 vuotta. Vanhempia tapahtumia on vain maailmancupin syntymäkaupungissa Göteborgissa, Lontoossa ja Bordeaux´ssa. Maailman pohjoisin osakilpailu sai mc-statuksensa heti ensimmäisen Helsinki Horse Show´n jälkeen erityisesti hyvistä järjestelyistä otettujen huippuratsastajien suosituksesta.

Taipaleen varrelle on mahtunut kuusi erilaista aikakautta, kuten 90-luvun lama-aika ja 2000-luvun seitsemän vuoden tasainen menestyskausi. Uuden kisapaikan, perinteikkään Helsingin Jäähallin myötä alkaa uusi, seitsemäs aikakausi. 30-vuotista tapahtumaa juhlistetaan 23.-26. lokakuuta uusilla ohjelmasisällöillä ja teemanäytöksillä. Tämän vuoden ohjelma julkistetaan ja lipunmyynti aloitetaan 30. huhtikuuta.

Lisätietoa: 

www.helsinkihorseshow.fi

www.helsinginjaahalli.fi

Lipunmyynti:
www.lippupalvelu.fi

Post filed under Helsinki International UB Horse Show.