saaga_s

Suomenhevostamma Saaga S on eräs maamme kaikkien aikojen menestyneimpiä kilpahevosia. Se on voittanut Kuninkuusraveissa Ravikuningatar-tittelin kolme kertaa peräkkäin, 2015, 2016 ja 2017. Saaga S on elokuva huippu-urheilijasta Saaga S, mutta myös elokuva unelmien tavoittelusta ja siitä kuinka ne joskus toteutuvat.

Huikeasta menestyksestä ei ollut tietoakaan, kun taipalsaarelaiset hevosharrastajat Milla ja Ilkka Pyysalo ostivat Saaga S tamman – valokuvan perusteella. Koska heidän mielestään se näytti kilpahevoselta, ja Ilkalla oli vaatimaton unelma päästä joskus ajamaan yksi ravilähtö. Pyysalon kotitilalla, jota suku on asuttanut 1500-luvulta lähtien, on ollut hevosia aina, mutta nyt Ilkan mielessä välkkyi oikea kilvanajo.

Tuli ensimmäinen ravilähtö ja tuli toinenkin ja Milla ja Ilkka alkoivat tajuta, että heillä olikin käsissään aivan poikkeuksellisen lahjakas hevonen. Loppu on historiaa.

Dokumentissa ohjaaja Kai Kuntola seurasi Saaga S –tamman ja sen omistajien ja lähipiirin elämää vuoden ajan. Milla ja Ilkka kertovat aidosti ja avoimesti tarinansa, vastoinkäymiset ja huikeat onnistumisen hetket. Dokumentti näyttää myös sen kovan työn ja kymmenet tuhannet treenikilometrit jotka menestykseen aina tarvitaan.

  • Elokuva on sellainen tarina jonka halusin kertoa, toteaa elokuvan tekijä Kai Kuntola ja jatkaa: – Siitä tuli myös tekijänsä näköinen. Saagan tekeminen oli äärettömän kiehtova prosessi, mutta myös henkisesti raskas, dokumenttia kuvattaessahan uudelleen oton mahdollisuutta ei ole.

Suomen Hippos lähti mukaan elokuvaan oikopäätä.

  • Kai Kuntola vakuutti meidät kertoessaan elokuvan taustoja. Halusimme ehdottomasti mukaan elokuvaan, joka avaa upeasti raviurheilun hienoimpia hetkiä ja kovaa työtä menestyksen taustalla, kertoo Hippoksen viestintä- ja markkinointipäällikkö Merja Tuunanen ja jatkaa: – Olen nähnyt elokuvan ja voin vilpittömästi sanoa, että se tuo raviurheilun sekä hevosen ja ihmisen välisen kumppanuuden esiin ennennäkemättömällä tavalla.

Saaga S – satu suomenhevosesta on nähtävissä Finnkinon elokuvateattereissa VAIN 25.7. seuraavilla paikkakunnilla:Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Lahti, Lappeenranta, Pori, Vantaa, Espoo. Liput ovat jo myynnissä. www.finnkino.fi

Kuninkuusraveissa Rovaniemellä erikoisnäytös 27.7. Arktikumissa.

Post filed under Suomenhevoset.