Victoria Media -Ulkomaat

ulkomaanuutiset@victoriamedia.fi

Koronavirus: Mepit vaativat solidaarisuutta EU-maiden kesken

COVID-19

Parlamentti keskusteli koronavirustilanteesta komissaari Kyriakidesin ja Kroatian puheenjohtajakauden edustajan kanssa tiistaina ja korosti tarvetta hidastaa viruksen leviämistä Euroopassa.

Terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides sanoi, että koronavirustilanne on kansanterveysuhka, ja tilanne muuttuu nyt koko ajan. Jäsenmaiden pitää keskittyä viruksen leviämisen rajoittamiseen ja hidastamiseen, jotta terveydenhoitojärjestelmät pystyvät ehkäisemään ja hoitamaan viruksen vaikutuksia ja jotta vaikutus talouteen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen olisi mahdollisimman pieni.

Osa poliittisten ryhmien puheenjohtajista ilmaisi myötätuntonsa viruksesta kärsineille sekä kunnioituksensa sairastuneista huolehtivalle terveydenhoitohenkilökunnalle.

Monet mepit korostivat lisäksi, että nyt tarvitaan solidaarisuutta EU-maiden kesken ja viruksen tutkimus vaatii lisää rahoitusta. Tarvittavat lääketieteelliset tarvikkeet kuten virustestit, maskit ja hengityslaitteet EU:n sisällä tulisi antaa kaikkien jäsenmaiden käyttöön.

Osa mepeistä totesi, että yhteistä eurooppalaista riskiarviota tarvitaan sen varmistamiseksi, että samat toimet koskevat alueita, joilla riskin taso on sama. Jotkut mepit korostivat lisäksi, että Schengen-alueelle saapumiseen tarvitaan yhteiset säännöt.

Koko keskustelu on katsottavissa täällä.

Lisätietoa