Victoria Media -Ulkomaat

ulkomaanuutiset@victoriamedia.fi

Juomavesi: Tavoitteena parantaa hanaveden laatua kaikkialla Euroopassa

water-drop-background

Mepit antoivat tiistaina täysistuntoäänestyksessä tukensa suunnitelmille parantaa kuluttajien luottamusta juoda hanavettä, joka on edullisempaa ja ekologisempaa kuin pullovesi.

Laki, josta parlamentin täysistunto äänesti tiistaina, kiristää tiettyjen epäpuhtauksien, kuten lyijyn ja haitallisten bakteerien sallittuja enimmäismääriä. Samalla on seurattava mikromuovin määriä vedessä.

Veden saatavuus

EU-maiden on lisäksi parannettava puhtaan veden saatavuutta kaupungeissa ja julkisilla paikoilla esimerkiksi rakentamalla vesipisteitä silloin, kun se on teknisesti mahdollista ja järkevää. EU-maiden pitäisi lisäksi kannustaa ravintoloita ja ruokaloita tarjoamaan hanavettä ilmaiseksi tai pientä palvelumaksua vastaan.

Right2Water -kansalaisaloite

Parlamentin jäsenet toistivat vaatimuksensa siitä, että puhtaan veden saatavuudessa EU-maiden pitäisi huomioida entistä paremmin heikoimmassa asemassa olevien ryhmien erityistarpeet. EU-maiden pitäisi kartoittaa, missä väestöryhmissä veden saatavuus on heikkoa ja arvioida keinoja tilanteen parantamiseksi. Lisäksi maiden tulisi kertoa selvemmin näille ryhmille, miten liittyä jakeluverkkoon tai antaa lisätietoa vaihtoehtoisista tavoista saada puhdasta vettä. Vaatimus on tullut jo aiemmin esille parlamentin päätöslauselmassa, jossa se otti kantaa Right2Water -kansalaisaloitteeseen.

Kommentti

Esittelijä Michel Dantin (EPP, Ranska) sanoi: “Puhtaan ja laadukkaan veden pitäisi olla kaikkien saatavilla ja meidän pitää varmistaa, että tämä tapahtuu mahdollisimman edullisesti.”

Seuraavaksi

Mietintö hyväksyttiin äänin 300 puolesta, 98 vastaan ja 274 tyhjää.

Parlamentti aloittaa neuvottelut ministerineuvoston kanssa, kunhan tämä on muodostanut kantansa lainsäädäntöön.

Taustatietoa

Näillä suunnitelmilla pyritään lisäämään kuluttajien luottamusta veden saatavuuteen ja lisäämään hanaveden kulutusta juomavetenä. Näin voitaisiin myös vähentää muovijätteen määrää.

Komission mukaan pulloveden vähäisempi kulutus voisi tarkoittaa yli 600 miljoonan euron säästöjä EU:n kotitalouksille. Mikäli luottamus hanaveteen kasvaa, vähempi pulloveden kulutus vähentäisi lisäksi muoviroskan määrää. Muovipullot ovat yksi yleisimmistä roskista Euroopan rannoilla. Juomavesidirektiivin uudistuksella toteutetaan EU:n muovistrategiaa, joka esiteltiin tammikuussa 2018.