copyright-button

Parlamentti hyväksyi keskiviikkona neuvottelukantansa tekijänoikeusuudistukseen. Se lisäsi kantaansa takeita sananvapauden turvaamiseksi ja poikkeuksia pienyrityksille.

Parlamentin kanta hyväksyttiin täysistunnossa äänin 438 puolesta, 226 vastaan ja 39 tyhjää. Seuraavaksi edessä ovat neuvottelut neuvoston kanssa sääntöjen lopullisesta muodosta. Mepit tekivät tärkeitä muutoksia oikeudellisten asioiden valiokunnan kesäkuussa muodostamaan kantaan.

Teknologiajättien pitää jakaa tuottoja artistien ja toimittajien kanssa

Monet parlamentin tekemät muutokset komission alkuperäiseen ehdotukseen pyrkivät varmistamaan, että artistien, erityisesti muusikkojen, esiintyjien ja käsikirjoittajien, sekä uutiskustantajien ja toimittajien työstä maksetaan korvaus, kun heidän tuotoksiaan jaetaan YouTuben tai Facebookin kaltaisilla sivustoilla taikka uutisten koontipalveluissa kuten Google News -sivustolla.

Äänestyksen jälkeen esittelijä Axel Voss (EPP, Saksa) totesi: “Olen erittäin tyytyväinen, että internetjättien voimakkaasta lobbauskampanjasta huolimatta suurin osa parlamentista tukee nyt periaatetta reilusta palkasta Euroopan luovalle sektorille.

Keskustelu direktiivistä on käynyt vilkkaana ja uskon, että parlamentti on kuunnellut tarkasti keskustelijoiden huolia. Olemmekin vastanneet innovaatioita koskeviin huoliin luomalla poikkeuksia pien- ja mikroyrityksille.

Olen varma siitä, että muutaman vuoden kuluttua internet on yhtä vapaa kuin nytkin ja artistit ja toimittajat saavat reilumman osan heidän töillään saavutetuista tuotoista. Silloin mietimme, mistä tässä kaikessa metelissä oli kyse.”

Reilu korvaus artisteille ja toimittajille sekä kannustusta start-up -yrityksille 

Parlamentti tiukensi komission alkuperäistä ehdotusta verkkoalustojen ja erilaisten koontipalveluiden vastuusta tekijänoikeusloukkauksista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että verkkoalustojen ja koontipalveluiden pitäisi parlamentin mukaan maksaa oikeudenhaltijoille korvaus tekijänoikeuksin suojatun materiaalin jakamisesta. Lisäksi parlamentin kannan mukaan toimittajien, eikä pelkästään kustantajien, pitää hyötyä tästä vastuuvaatimuksesta.

Kannustaakseen start-up -yrityksiä ja edistääkseen innovaatioita parlamentti esittää, etteivät säännöt koskisi mikro- ja pienyrityksiä.

Sananvapauden turvaaminen

Parlamentti haluaa varmistaa, että tekijänoikeuslainsäädännön noudattamista valvotaan internetissä sananvapautta vaarantamatta. Niinpä tekijänoikeussäännöt eivät koskisi artikkeleihin johtavien linkkien jakamista muutamalla saatesanalla.

Verkkoalustojen pitäisi parlamentin mukaan suunnitella tekijänoikeusrikkomusten valvonta niin, että tekijänoikeuksia loukkaamattomat teokset pysyvät saatavilla. Verkkoalustoja vaaditaan lisäksi perustamaan nopean toiminnan järjestelmiä, joiden kautta olisi mahdollista valittaa, mikäli alustalle ladattu teos poistetaan virheellisesti. Verkkoalustojen henkilökunnan pitäisi hallinnoida näitä järjestelmiä eikä algoritmien.

Säännöt eivät koske Wikipediaa tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen alustoja

Parlamentin kannan mukaan tekijänoikeussääntöjen ei pitäisi koskea sisällön lataamista ei-kaupallisiin verkkotietokirjoihin kuten Wikipediaan tai avoimen lähdekoodin ohjelmistojen alustoille kuten GitHubiin.

Vahvempi neuvotteluasema esiintyjille ja teosten tekijöille

Parlamentin nyt hyväksymä kanta vahvistaisi esiintyjien ja teosten tekijöiden neuvotteluoikeuksia. Parlamentti haluaa, että tekijöille ja esiintyjille annettaisiin oikeus vaatia lisäkorvausta, jos alun perin sovittu korvaus on kohtuuttoman pieni verrattuna teosten tai esitysten tuottamiin hyötyihin. 

Näihin hyötyihin pitäisi kuulua myös välilliset tulot. Parlamentti haluaisi myös antaa tekijöille ja esiintyjille oikeuden peruuttaa sopimus yksinoikeudesta hyödyntää teosta, jos sopimuskumppani ei hyödynnä teosta tai muuta suojattua aineistoa.